Kirjarovio

Tällä kertaa aiheenamme on George Orwell – mies, joka teki totuuden etsimisestä kirjallisen elämäntehtävänsä. Orwell, oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, syntyi vuonna 1903 brittiläiseen keskiluokkaiseen perheeseen Motiharissa, Bengalissa, Intiassa, osana imperiumin koneistoa, jota hän myöhemmin niin kiihkeästi kritisoi. Hänen nuoruutensa Britanniassa ja kokemuksensa siirtomaahallinnon palveluksessa Burmassa muovasivat hänen maailmankatsomustaan ja sytyttivät kipinän hänen elämänmittaiselle kamppailulleen vallan väärinkäyttöä ja tyranniaa vastaan. “Kun valkoinen mies ryhtyy tyranniksi, hän tuhoaa vain oman vapautensa.”, sanoi Orwell ”Kun ammuin norsun”, esseessään. Orwell tunnetaan kenties parhaiten romaaneistaan Eläinten vallankumous ja 1984, jotka ovat syöpyneet kollektiiviseen muistiimme dystooppisina varoituksina totalitarismista. Tänään kuitenkin jätämme nuo lukemattomia kertoja käsitellyt, joskin kiistatta vaikutusvaltaiset teokset taustalle ja käännämme katseemme Orwellin esseisiin – hänen terävimpään ja ajattomimpaan tuotantoonsa. Orwell todisti aikansa suuria tapahtumia, muutoksia, syviä murtumia ja kirjoitti niistä harvinaisella selkeydellä ja rehellisyydellä. Hänen esseensä eivät käsittele pelkästään suuria yhteiskunnallisia mullistuksia, vaan myös arjen pieniä ilmiöitä. Hän tarkasteli kaikkea englantilaisesta keittiöstä kielen tyranniaan, työttömyyteen, kulkureihin ja sotakuvauksiin – ja teki sen aina kiihkottoman tarkasti, vaikka oli itse osallinen moniin kuvaamiinsa tapahtumiin. Hänen tekstinsä osoittavat, miten syvästi yksityinen kokemus voi valaista julkista todellisuutta. Orwell oli ennen kaikkea leppymätön totuuden puolustaja. Hänen vakaumuksensa älyllisen rehellisyyden tärkeydestä ei ollut vain filosofinen periaate, vaan kirjallinen missio. Kuten Richard Hoggart huomautti: “Orwellin selkeys on kapinaa politiikan epämääräisyyttä vastaan.” Hoggartin mukaan Orwell todisti lopullisesti, miten kieli voi olla tyrannian ase – ja miten se voi yhtä lailla olla vastalääke henkiselle orjuutukselle. Orwell ymmärsi kielen valtaa syvemmin kuin useimmat hänen aikansa kirjailijat. Esimerkiksi esseessään Politiikka ja englannin kieli hän analysoi, miten epäselvä, kliseinen kieli toimii vallanpitäjien välineenä sumentaa totuus ja tukahduttaa ajattelu. Hän kirjoitti: “Politiikan kieli on suunniteltu saamaan valheet kuulostamaan tosilta, murhat kunnioitettavilta ja tyhjä sanahelinä vaikuttamaan painavalta.” Tämä kielitieteellinen terävyys tekee hänen esseistään yhä ajankohtaisia; Orwell ei vain kritisoi aikansa totalitarismia, vaan antaa meille työkalut tunnistaa samat mekanismit omassa ajassamme. Vaikka Orwell tunnetaan dystopiaromaaneistaan ennustajankykyisenä kirjailijana, hänen esseensä tarjoavat suoraviivaisempia ja usein osuvampia näkemyksiä tulevaisuudesta. Sinä ja atomipommi (1945) ennakoi kylmän sodan maailmaa ja suurvaltojen politiikkaa, heikkouksia ja haasteita. Kirjallisuuden ehkäiseminen (1946) puolestaan toimii edelleen valokeilana sananvapauden rajoittamisen vaaroja vastaan, ja sen sanoma kuuluu yhtä terävästi nykypäivänä. Orwellin esseet ovat kulttuurimme kestäviä arkkityyppejä. Niiden äärellä on mahdotonta olla tuntematta, että hän puhui jotain olennaista sekä omasta ajastaan että omastamme. Hän paljasti paitsi vallan mekanismeja, myös sen, miten yksilö voi puolustautua niitä vastaan. “Jos vapaus ylipäätään merkitsee jotakin, se merkitsee oikeutta sanoa ihmisille asioita, joita he eivät halua kuulla,” Orwell kirjoitti tunnetusti. Tänään sukelletaan hänen ajattelunsa syvyyksiin – ei pelkästään etsimään vastauksia, vaan oppimaan, miten kysyä oikeita kysymyksiä.

Kirjarovion yhdestoista jakso käsittelee ranskalaiskirjailija Louis-Ferdinand Célinä. Louis-Ferdinand Céline (1894–1961), oikealta nimeltään Louis-Ferdinand Auguste Destouches syntyi 1894 Pariisissa. Céline oli vakuutusvirkailijan ja pitsikauppiaan ainoa poika ja lapsuutensa hän vietti Pariisin esikaupunkialueella Courbevoiessa. Céline on yksi 1900-luvun merkittävimmistä ja samalla kiistanalaisimmista ranskalaisista kirjailijoista. Céline palveli ensimmäisessä maailmansodassa ratsuväen kersanttina, hän haavoittui ja kotiutettiin osittain invalidisoituneena. Sodasta paluun jälkeen Céline työskenteli lyhyen aikaa metsäyhtiön palveluksessa Kamerunissa, jonka jälkeen hän opiskeli lääkäriksi ja toimi kansainliiton lääkärinä mm. Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Céline aloitti näihin aikoihin kirjoittamisen. Esikoisromaani ”Niin kauas kuin yötä riittää” oli kirjallinen sensaatio Ranskassa vuonna 1932. Tuollooin 38 vuotias Céline, voitti esikoisromaanillaan Renaudot-palkinnon ja oli vähällä voittaa myös Prix Goncourt- palkinnon. Célinen tyyli on täynnä mustaa huumoria, katkeraa ironiaa ja surrealistista liioittelua, ja hänen teoksensa haastavat perinteisiä länsimaisia kirjallisuusperinteitä ja käsityksiä kerronnasta ja matkasta. Célinen matkat eivät ole sankarillisia tai ylentäviä, tiedonhakumatkoja ylisiin tai alisiin, vaan kiertävät kehää, palaten aina samoihin vieraantuneisuuden ja pettymyksen kokemuksiin ja tunteisiin. Célinen painajaismainen matkakirjallisuus rikkoo länsimaisen perinteen odotukset siitä, että matka johtaa sankaruuteen, oivallukseen tai pelastukseen. Céline ei vie meitä kohti ratkaisuja tai korkeampaa ymmärrystä, vaan syvemmälle epätoivoon, yöhön. Hänen päähenkilönsä, Ferdinand Bardamu, kohtaa teoksessa Niin kauas kuin yötä riittää niin sodan, siirtomaavallan kuin teollisen kaupunginkin kauhut vain huomatakseen, että ongelmat pysyvät samoina – ne saavat vain uusia muotoja. Tämä kehä, tämä ouroboros, ei symboloi oppimista tai kehitystä, vaan sitä, kuinka modernin maailman ongelmat eivät koskaan ratkea, vaan kiertävät kehää ja toistuvat. Célinen tyyli ei ole pelkästään kerronnan sisällön tasolla radikaali, vaan myös muodon tasolla. Hänen tekstinsä on hajottavaa, katkonaista ja fragmentaarista. Célinen käyttämät kolme pistettä (…) toimivat eräänlaisena ”ajattelutekstinä”, jonka virtaan lukija imeytyy. Célinen tyyli heijastelee modernin maailman tilallista ja ajallista sirpaloitumista, jossa perinteiset merkitysrakenteet hajoavat. Mutta Célinen perintö ei ole pelkkää kirjallista mullistusta ja tyylin voittokulkua. Hänen elämäänsä varjostivat synkät poliittiset valinnat, joista tunnetuimpia ovat hänen toisen maailmansodan aikaiset juutalaisvihamieliset pamflettinsa. Monet ovat nähneet Célinen antisemiittinä, mutta hänen juutalaisvastaisuutensa voidaan myös ymmärtää osana syvempää vihaa yhteiskunnan rappeutumisesta ja modernin maailman petollisuutta kohtaan. Céline ei ehkä ollut antisemiitti siinä tavanomaisessa mielessä, josta häntä usein syytetään, vaan ennemminkin kirjailija, joka kanavoi turhautumistaan ja vihaansa laajemmin järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja porvarillista elämää kohtaan - juutalaisten kautta. Yhä ajankohtainen kysymys kuuluu: voivatko menneisyyden synnit tai virheet tahrata muuten ansioituneen taitelijan maineen, tahrata myös tämän mestariteokset, tehdä tämän ihailusta vaarallista tai jopa kiellettyä. 
 Louis-Ferdinand Céline poistui ajasta iäisyyteen velkaisena ja ranskalaisellakin mittapuulla katkerana tästä maailmasta 1.7.1961, Kurt Vonnegutin mukaan samana päivänä kuin Hemingway, mutta Hemingway ampui itsensä 2.7. Célinen hautajaiset pidettiin salassa ja hänen hautapaikkansakin salattiin lehdistöltä.

Näistä ja monista muista asioista keskustelemme Kirjarovion yhdennessätoista jaksossa. Tervetuloa mukaan!

Kirjarovio palaa kesätauolta! Syksyn ensimmäisen jakson aiheena on vankileirikirjallisuus, eli se miten 1900-luvun keskitysleirikokemukset heijastuivat kirjallisuuteen. Käsiteltävänä on useita teoksia, muiden muassa Solženitsynin "Vankileirien saaristo", Šalamovin "Kolyman kertomuksia" ja Tadeusz Borowskin "Kotimme Auschwitz". "Vankileirien saariston" Joseph Brodsky luokitteli "modernin ihmisen trilogian" kolmanneksi osaksi - kaksi ensimmäistä olivat Marxin "Pääoma" ja Freudin "Unien tulkinta". Näissä teoksissa siis kartoitetaan ihmisen hämmennystä tilanteessa, jossa kuvitelmaksi tai hallusinaatioksi luultu on muuttunut todellisuudeksi. Brodskyn mukaan Marx paljasti teollisen kapitalismin lainalaisuudet, Freud yksilön alitajuisen elämän ja Solženitsyn totalitarismin arkipäivän: "Sinut voidaan vangita koska tahansa ja mistä syystä tahansa, sinulle voidaan tehdä aivan mitä tahansa - ja kaikki tämä tapahtuu mitä ylevimpien päämäärien nimissä."

Kirjarovion yhdeksännessä jaksossa jatkamme edellisen jakson aiheella. Käsittelemme tässä jaksossa Houellebecqin suhtautumista rakkauteen, seksiin ja ihmiselämään. Keskustelua käydään myös elämän Suurista Kysymyksistä, tekoälystä, teologiasta ja paljon muusta. Muistelemme myös Kirjarovion ensimmäistä tuotantokautta ja sen huippuhetkiä. Paljastamme myös mitä Kirjarovion toisella tuotantokaudella tapahtuu. Tämän jakson myötä Kirjarovio pitää kesätaukoa ja palaa ääniaalloille syyskussa, 2024! Kiitos kaikille ensimmäisen kauden kuuntelijoille!

Kirjarovion kahdeksannessa jaksossa paneudutaan ranskalaiskirjailija Michel Houellebecqiin. Kirjarovion molempiin juontajiin suuren vaikutuksen tehnyttä kirjailijaa käsitellään kahden jakson voimin. Kirjarovion Houellebecq-jakso lähetettiin vappuaattona suorana klo 22 alkaen, se on katsottavissa YouTubessa (https://www.youtube.com/watch?v=mPrCh1wEofo) Tämä jakso on siis ensimmäinen osa kaksiosaisesta kokonaisuudesta. Käsittelyssä myös vähemmän puhuttuja aiheita, kuten Houellebecqin kiinnostus Schopenhaueriin, Auguste Comteen ja H. P. Lovecraftiin. Toukokuussa julkaistaan Houellebecq jakson toinen osa. HUOM! Jakson audio kärsi hieman nauhoitusympäristön vuoksi, mutta se on kuultavissa ainoastaan jakson ensimmäisellä minuutilla, muuten audio on siistitty ja korjattu. Ongelma oli vain Antilan audioraidalla, Hännikäisen audio oli täysin virheetön.