3K
finsk
Personlige fortællinger & samtaler
Begrænset tilbud
Derefter 99 kr. / månedOpsig når som helst.
Læs mere Kasvoton Podcast
Synkkiä ja mieltä kutkuttavia mysteerejä netin syövereistä, kauhutarinoita, urbaanilegendoja ja kaikkea ihmettelemisen arvoista. YouTuben puolella tunnetaan nimellä Finntop5. Yhteys: finntop5@gmail.com
260 episoder
Havannan oireyhtymä: vaiettu mysteeri on vihdoin ratkeamassa?
Kuuban pääkaupungissa toimineiden diplomaattien ja muiden tärkeiden virkahenkilöiden keskuudessa alkoi ilmetä selittämättömiä sairauskohtauksia 2010-luvun puolivälissä. Ilmiö laajeni myöhemmin useaan eri maahan ja kohdistui edelleen korkean viran henkilöihin, mutta myös heidän perheenjäseniinsä. Toisilleen tuntemattomat potilaat olivat raportoineet hyvin samankaltaisista oireista, jotka olivat niin vakavia, että moni heistä joutui siirtymään ennenaikaiselle eläkkeelle, ja osa tuli pysyvästi liikuntarajoitteiseksi. Ilmiölle annettiin nimi, Havannan oireyhtymä (Havana Syndrome) sen alkupisteen mukaan.
Yksi omituisimmista salaisista projekteista johon olen törmännyt
1970-luvun alkupuolella, Menlo Parkissa sijaitseva laboratorio lähti rekrytoimaan tiimiä, joka tulisi koostumaan erityislahjakkaista psyykikoista, eli ihmisistä jotka väitetysti kykenevät näkemään tai muilla tavoin havaitsemaan asioita, jotka ovat ihmisen tavanomaisten aistien ulottumattomissa. Eritoten Pat Pricen ja Ingo Swannin kohdalla, jopa paatuneimmat skeptikot joutuivat arvioimaan maailmankuvaansa uudemman kerran.
Näin hänet ensimmäisen kerran keittiön ikkunasta
5 tarinaa netin kasvottomilta. Tällä kerralla outoja ja kuumottavia asioita koetaan niin metsässä, kotona kuin huoltoasemallakin.
Pahemmaksi vain menee | Epstein-asiakirjat Osa 2
En ole aiemmin tehnyt jatkovideota jostain tietystä aiheesta näin nopealla aikataululla, mutta tuo parin viikon takainen saarivideo sai sen verran tuulta alleen, että tässä sitä nyt ollaan.
Armeijan raportoimia hirviöhavaintoja historiasta
Tällä kertaa tutkan alla on kolme erittäin mielenkiintoista tapausta, joista kahta ensimmäistä yhdistää sukellusvene, meri ja jokin tuntematon hirviö sen syvyyksissä. Kaikkia kolmea yhdistää se, että havainnolla oli useampi silminnäkijä ja raportin siitä oli antanut merkittävässä asemassa oleva sotilashenkilö. Viimeinen tarina siirtyy merestä Keski-Afrikan yläilmoihin, ja poikkeaa joukosta myös sen takia, että tästä havainnosta saatiin väitetysti otettua myös kuva.
Vælg dit abonnement
Mest populære
Begrænset tilbud
Premium
20 timers lydbøger
Podcasts kun på Podimo
Ingen reklamer i podcasts fra Podimo
Opsig når som helst
1 måned kun 9 kr.
Derefter 99 kr. / måned
Premium Plus
100 timers lydbøger
Podcasts kun på Podimo
Ingen reklamer i podcasts fra Podimo
Opsig når som helst
Prøv gratis i 7 dage
Derefter 129 kr. / måned
1 måned kun 9 kr. Derefter 99 kr. / måned. Opsig når som helst.