Someron murha
Äänikirja by Jari Veijalainen, Päivi Hannula
Murhatun varusnaisen mysteeri.
Pitkän linjan rikostutkija Jari Veijalainen kuvaa virkauransa haastavinta rikostutkintaa. Pieni tutkintaryhmä onnistui selvittämään, miksi 21-vuotias Milla Aronen katosi mystisesti kesken varusmiespalveluksen.
Kesäkuussa 2019 Milla Aronen oli suorittanut melkein puolet varusmiespalveluksestaan. Eräänä sunnuntaina hän ei palannutkaan varuskuntaan. Perheenjäsenet aavistivat heti, ettei kaikki ollut kohdallaan. Milla Arosen katoamismysteeri pysyi pitkään lehtiotsikoissa. Lopulta Millan entinen poikaystävä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta. Taustalta paljastui pitkä henkisen ja fyysisen väkivallan kierre, joka pitää yhä Millan läheisiä otteessaan. Poliisi selvitti tekijän, mutta Veijalainen uskoo, ettei koko totuus tapahtumista ole vielä tullut julki.
Jari Veijalainen on eläkkeellä oleva keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli, joka on aiemmin kirjoittanut kirjan Airiston murha (2023) lähes 30 vuoden jälkeen selvinneestä henkirikoksesta.
Päivi Hannula on MTV:n uutispäällikkö ja rikostoimittaja, joka on aiemmin kirjoittanut kirjan Väärän auton kyytiin (2024).
Loistava design ja vihdoin on helppo löytää podcasteja, joista oikeasti tykkää
Kiva sovellus podcastien kuunteluun, ja sisältö on monipuolista ja kiinnostavaa
Todella kiva äppi, helppo käyttää ja paljon podcasteja, joita en tiennyt ennestään.
Saatavilla kaikkialla
Kuuntele Podimoa puhelimella, tabletilla, tietokoneella tai autossa!
Kokonainen maailma kuunneltavaa viihdettä
Tuhansia äänikirjoja ja yksinoikeuspodcasteja
Ei mainoksia
Kuuntelemalla Podimon sisältöä et tuhlaa aikaa mainosten kuuntelemiseen.
Tarjouksesi
20 tuntiä äänikirjoja kuukaudessa hintaan 7,99 € / kuukausi, tai 100 tuntiä äänikirjoja kuukaudessa hintaan 16,99 € / kuukausi
Rajattomasti yksinoikeuspodcastien kuuntelua
Mahdollisuus kuunnella offline-tilassa: Voit tuoda podcastit ja äänikirjat mukanasi minne liikutkin
Kokeilun jälkeen vain 7,99 € / kuukausi. Ei sitoutumista!