
Päätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijät
Podcast by Päätös-Podcast | Suomen kovimmat päätöksentekijät
Päätös Podcastissa Suomen kovimmat päätöksentekijät pääsevät keskustelemaan omista päätöksistään. Muun muassa Anttonen, Herlin, Suvanto-Harsaae ja Duinhoven ovat Katja Boxbergin ja Samppa Vilkunan vieraina noin 30 minuutin napakoissa jaksoissa. Seuraa Päätös Podcastia, niin saat tiedon uusimmista jaksoista!
Aloita 7 vrk maksuton tilaus
Kokeilun jälkeen 7,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.
Kaikki jaksot
42 jaksot
Asianajotoimiston Hannes Snellmanin uusi toimitusjohtaja Anna-Maria Tamminen kertoo Päätös-podcastissa uransa tärkeistä käänteistä ja siitä, mitä aika esimerkiksi lontoolaisessa huipputoimistossa opetti nuorelle päätöksentekijälle. Tamminen avaa myös sitä, miltä tuntui, kun jääkiekkovalmentajaisän työ vei perheen aina seuraavaan maahan ja tyttäret pantiin jälleen uuteen vieraskieliseen kouluun. Evästykseksi lapsille kerrottiin vain että ”oui” tarkoittaa kyllä ja ”non” ei. Tsemppiä! Myöhemmin tuon mankelin läpi kulkeminen on osoittautunut arvokkaaksi. ”Olen äärimmäisen kiitollinen.” Tamminen kertoo myös elämänsä vaikeimmasta päätöksestä ja avaa sitä, miksi lähisuhdeväkivallasta pitäisi puhua avoimesti Suomessa.

Onego Bion toimitusjohtaja, sarjayrittäjä Maija Itkonen kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, millaisten päätösten tuloksena Aalto yliopistossa teollista muotoilua opiskelleesta nuoresta naisesta tuli nyt Yhdysvaltain miljardimarkkinoille tehdasta pystyttävä elintarvikealan konkariyrittäjä. Itkosen puheen avainsanoja ovat etsiminen, hauskuus ja se, että maailma on kaikkea muuta kuin valmis.

Johtajat ja kenraalit kasvatetaan vaikeissa tilanteissa, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Heikki Malinen Päätös-podcastin uudessa jaksossa. Malinen on tullut yhtiöön tekemään tuloskäänteen ja nyt hän kertoo, miten se tehdään. Keskustelusta selviää myös, miksi toimitusjohtaja ei lämpene ajatukselle yhtiön pilkkomisesta.

Outokummun toimitusjohtaja Kati Ter Horst kertoo Päätös-podcastin uudessa jaksossa, miten suomalaisen pörssiyhtiön johto toimii, kun ympäröivä maailma sekoilee. Kaikki lähtee vahvasta taseesta ja skenaarioiden rakentamisesta. Nuori kauppatieteilijä halusi aikanaan kansainväliselle uralle ja kansainvälistä uraa hän tosiaan on tehnyt. Podissa pohditaan muun muassa, miten kokemus tekee päätöksenteosta helpompaa.

Päätös-podcast proudly presents an episode with Kone President & CEO Philippe Delorme! Delorme, the French executive who has led Kone now for a year, speaks about the need for speed and agility and warmly criticizes Finns for their conservatism. Just a little more fluidity might be needed, the Frenchman says.
Aloita 7 vrk maksuton tilaus
Kokeilun jälkeen 7,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.
Podimon podcastit
Mainoksista vapaa
Maksuttomat podcastit