Ihminen tavattavissa, osa 143: Lemmikin menettämisen suru

Ihminen tavattavissa, osa 144: Ulkonäön häpeästä itsensä hyväksymiseen

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Christa Porander ja meikkitaiteilija Iina Laine sukeltavat häpeän monitahoiseen maailmaan – tunteeseen, joka vaikuttaa elämäämme usein huomaamatta. He jakavat henkilökohtaisia kokemuksiaan siitä, miten häpeä ilmenee kehossa, ulkonäössä ja ihmissuhteissa ja miten se voi rajoittaa elämää pienistä hetkistä suuriin valintoihin. Keskustelussa käsitellään ulkonäköön liittyvää häpeää, kehollisia poikkeamia ja niiden herättämiä tunteita, sekä sitä miten häpeä voi saada meidät piiloutumaan ja etääntymään itsestämme. Christa ja Iina pohtivat myös häpeän vastavoimia: haavoittuvaisuutta, itsensä paljastamista ja sitä rohkeutta, joka syntyy kun uskaltaa kohdata sen, mikä tuntuu epämukavalta. Lämminhenkinen kohtaaminen tarjoaa lohtua ja ymmärrystä kaikille, jotka ovat kamppailleet oman hyväksynnän kanssa. Christa Porander Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Iina Laine Meikkitaiteilija

Ihminen tavattavissa, osa 143: Lemmikin menettämisen suru

Suomessa on noin 700 000 koiraa, ja jokaisesta niistä joudutaan joskus luopumaan. Silti lemmikin menettämisestä johtuva suru on aihe, josta vaietaan tai jota vähätellään. "Sehän on vaan koira, osta uusi." Mutta kuten Ihminen tavattavissa -terapeutti Tuija Palonen kuvaa, se koira ei ole pelkästään lemmikki – se on 14 vuoden elämäntapa, päivärytmi, yhteiset muistot ja osa perhettä. Se on olento, jolle voi olla oma itsensä ilman pelkoja tai pelejä. Ja kun se katoaa, jää tyhjyys, joka voi avata myös muita, vanhempia suruja. Tommy Hellsten ja Tuija Palonen keskustelevat siitä, miten suru ei kysy lupaa eikä noudata sääntöjä. Se voi tulla aaltoina, keskellä yötä tai autolla ajaessa. Se voi avata portin lapsuuteen, vanhempien poismenoon ja suremattomiin suruihin. Koiran menettäminen voi toimia avaimena traumoihin, joita ei ole koskaan käsitelty – ja juuri siksi se tuntuukin niin kohtuuttoman suurelta. Mutta ei ole olemassa väärää tapaa surra. Jokainen suree omalla tavallaan, ja kaikki on sallittua. Suru tarvitsee vain jonkun, joka ymmärtää – ei jonkun, joka yrittää ratkaista tai sanoa, että ota nyt järki käteen. Keskustelijat: Tommy Hellsten Ihminen tavattavissa -koulutusohjelman perustaja www.wisdomhouse.fi [http://www.wisdomhouse.fi] Tuija Palonen Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® www.tuijapalonen.fi [www.tuijapalonen.fi]

Ihminen tavattavissa, osa 143: Nähdyksi tulemisen pelko

Milloin viimeksi joku todella katsoi sinua – ei vain vilkaissut ohimennen, vaan näki sinut? Katse voi olla hyväksyvä tai moittiva, lämmin tai kylmä, läsnäoleva tai poissaoleva. Se voi rakentaa siltoja tai nostaa muureja. Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelija Miia Aarrekallio ja kasvuryhmän käynyt Kari Halinen jakavat kokemuksiaan siitä, miten vaikeaa liittyminen voi olla, kun ei ole oppinut hyväksymään itseään, ja miten pelottavaa on tulla todella nähdyksi. Häpeä, suorittaminen ja selviytymistrategiat rakentavat näkymättömiä esteitä vuorovaikutukseen. Kännykkä taskussa keskeyttää kohtaamisia, maskit piilottavat ihmisen, ja kiire estää pysähtymisen. Silti joskus tapahtuu jotain aitoa – kahvipöydässä, sateessa seisten tai bussimatkalla Helsinkiin. Silloin huomaa, että erilaisuus häviää, kun uskaltaa avata itsestään jotain. Että yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia, jos viitsii katsoa syvemmälle. Ja että lempeä, hyväksyvä katse voi olla se ensimmäinen askel kohti todellista liittymistä.

Ihminen tavattavissa, osa 142: Sodan perintö sukupolvissa

Miksi sotaelokuvat ja rintamakirjat vetävät puoleensa? Ehkä siksi, että tunnepuoli on sama – lapsuuden turvattomuus ja rakkaudettomuus muistuttavat aikuisen rintamakokemuksia. Molemmat traumatisoivat, kun niille ei ole syliä, ei paikkaa, ei ketään, jolle kertoa. Suomen sotien jälkeen veteraanit tiesivät vaistonvaraisesti, ettei näistä kokemuksista voi puhua, koska kukaan ei ymmärrä. Joten he pakkasivat kaiken sisäänsä. Rakensivat haarniskan. Tekivät töitä loputtomasti, jotta eivät joutuisi pysähtymään. Ja siirsivät tämän ylisukupolvisesti eteenpäin. Kun tunteita ei saa näyttää, niistä tulee vaarallisia. Häpeä muuttaa heikkouden huonoudeksi. Miehen ei kuulu itkeä, syliä ei anneta, läheisyys on uhka. Haarniska pitää kiinni, koska sen alla on räjähdysalttiita tunteita – ja pelko siitä, että jos ne päästää ulos, tulee hulluksi. Kovaa ja vahvaa on helppo kunnioittaa, mutta sitä on mahdoton rakastaa. Ei ole pintaa, mihin rakkaus osuisi. Ja niin syntyy sukupolvi toisensa jälkeen ihmisiä, jotka kantavat sisällään sotaa, jota he eivät itse käyneet – mutta jonka seuraukset he perivät. Tässä jaksossa aiheesta ovat keskustelemassa Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelija Petteri Heino.

Ihminen tavattavissa, osa 141: Kun johtajuus on hukassa

Johtajuus on hukassa – näin väitetään usein, kun katsotaan nykypäivän työelämää ja yhteiskuntaa. Auktoriteetit on ajettu alas, kukaan ei uskalla asettaa rajoja ja mielensä pahoittajille annetaan liikaa tilaa. Samaan aikaan johtajilta vaaditaan empatiaa, saavutettavuutta ja kykyä miellyttää kaikkia. Mistä on kyse, kun hyvä johtajuus tuntuu kadonneen jonnekin karttakepin heiluttelun ja työhyvinvointisirkuksen välimaastoon? Tässä jaksossa johtajuutta ihmettelevät Mathias Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Pertti Ratilainen. Johtaminen on persoonakysymys, joka näkyy jo päiväkodin hiekkalaatikolla – jotkut jakavat luontaisesti lapiot ja määrittelevät leikit. Silti parhaista johtajista tehdään liian usein asiantuntijoita, jotka hukkuvat Teams-palavereihin ja sähköposteihin, kun heidän pitäisi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hyvä johtaja on oikeudenmukainen, reilu ja johdonmukainen, mutta ei pelkää tehdä ikäviäkään päätöksiä. Johtaminen on ennen kaikkea palveluammatti – ei ylin auktoriteetti, joka valvoo ja vahtii, vaan joku joka kysyy: mitä sinulle kuuluu ja miten voin auttaa?