Luonnollinen Synnytys- podcast

29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona

45 min · 2. juli 2026
episode 29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona cover

Description

Tässä podcast-jaksossa kuulet Marian neljännen lapsen synnytyskertomuksen. Raskauden alussa tuli muutamia pieniä vuotoja, jotka saivat syvällisiä pohdintoja ja keskenmenon mahdollisuuden käsittelyn aikaiseksi. Marian mies kannusti olla tekemättä raskaustestiä ja vain antaa ajan kulua, mutta lopulta hän teki raskaustestin noin viikolla 9 vain todetakseen, että se näytti positiivista kuten jo sisäisesti tiesikin.  Tämäkin raskaus sujui pitkälle ilman suurempia vaivoja, normaalisti ja perinteisesti, ilman mitään tutkimuksia tai toimenpiteitä. Raskauden aikana Maria kävi pohdintaa synnytystiimiä koskien, mutta päätyi lopulta siihen ajatukseen, että tämä synnytys sujuisi perheen kesken, arkisesti, tavallisesti ja ilman mitään sen kummempaa.  Loppuraskaus haastoi taas yllättäen pituudellaan ja vaikka Maria tiesi lasketun ajan määritelmän olevan turhanpäiväistä, niin viimeiset viikot pistivät kärsivällisyyden koetukselle. Loppuraskauden mielialaa varjosti myös vahvat vatsakivut jotka ilmenivät kuin salama kirkkaalta taivaalta viikko ennen synnytystä - ja jatkuivat myöhemmin postpartumissa, paljastuen sappikivikohtauksiksi.  Synnytys alkoi lopulta täydellisenä päivänä, eräänä syksyisenä sunnuntai-aamuna yhden lapsen yöllisen oksennus-session jälkeen. Lempeät aallot voimistuivat suoraviivaisesti hurjiksi synnytys-supistuksiksi, jotka pistivät nöyrän hiljaiseksi voimallaan. Pikkusisko syntyi koko perheen todistaessa oman kodin kylpyhuoneessa aamutuimaan ja perhe täydentyi uudella pienellä ihmeellä.  Tässä jaksossa kuulet rehellistä puhetta synnytys-tuntemuksista sekä aitoja kuulumisia myös postpartumista ja tämän neljännen postpartumin tuomista yllättävistäkin haasteista.  Muista laittaa podcasti seurantaan ja pistä arvosteluksi viisi tähteä, jos koet että tästä on sinulle iloa!  Hae mukaan Embodied Birth- valmennukseen: www.juurimama.fi/embodiedbirth [www.juurimama.fi/embodiedbirth]

Comments

0

Be the first to comment

Sign up now and become a member of the Luonnollinen Synnytys- podcast community!

Get Started

1 month for 9 kr.

Then 99 kr. / month · Cancel anytime.

  • Podcasts kun på Podimo
  • 20 lydbogstimer pr. måned
  • Gratis podcasts

All episodes

29 episodes

episode 29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona artwork

29. Marian neljännen lapsen arkisen ihana perhesynnytys kotona

Tässä podcast-jaksossa kuulet Marian neljännen lapsen synnytyskertomuksen. Raskauden alussa tuli muutamia pieniä vuotoja, jotka saivat syvällisiä pohdintoja ja keskenmenon mahdollisuuden käsittelyn aikaiseksi. Marian mies kannusti olla tekemättä raskaustestiä ja vain antaa ajan kulua, mutta lopulta hän teki raskaustestin noin viikolla 9 vain todetakseen, että se näytti positiivista kuten jo sisäisesti tiesikin.  Tämäkin raskaus sujui pitkälle ilman suurempia vaivoja, normaalisti ja perinteisesti, ilman mitään tutkimuksia tai toimenpiteitä. Raskauden aikana Maria kävi pohdintaa synnytystiimiä koskien, mutta päätyi lopulta siihen ajatukseen, että tämä synnytys sujuisi perheen kesken, arkisesti, tavallisesti ja ilman mitään sen kummempaa.  Loppuraskaus haastoi taas yllättäen pituudellaan ja vaikka Maria tiesi lasketun ajan määritelmän olevan turhanpäiväistä, niin viimeiset viikot pistivät kärsivällisyyden koetukselle. Loppuraskauden mielialaa varjosti myös vahvat vatsakivut jotka ilmenivät kuin salama kirkkaalta taivaalta viikko ennen synnytystä - ja jatkuivat myöhemmin postpartumissa, paljastuen sappikivikohtauksiksi.  Synnytys alkoi lopulta täydellisenä päivänä, eräänä syksyisenä sunnuntai-aamuna yhden lapsen yöllisen oksennus-session jälkeen. Lempeät aallot voimistuivat suoraviivaisesti hurjiksi synnytys-supistuksiksi, jotka pistivät nöyrän hiljaiseksi voimallaan. Pikkusisko syntyi koko perheen todistaessa oman kodin kylpyhuoneessa aamutuimaan ja perhe täydentyi uudella pienellä ihmeellä.  Tässä jaksossa kuulet rehellistä puhetta synnytys-tuntemuksista sekä aitoja kuulumisia myös postpartumista ja tämän neljännen postpartumin tuomista yllättävistäkin haasteista.  Muista laittaa podcasti seurantaan ja pistä arvosteluksi viisi tähteä, jos koet että tästä on sinulle iloa!  Hae mukaan Embodied Birth- valmennukseen: www.juurimama.fi/embodiedbirth [www.juurimama.fi/embodiedbirth]

2. juli 202645 min
episode 28. Tiian lempeä ensisynnytys kotona artwork

28. Tiian lempeä ensisynnytys kotona

Tänään podcastissa kuulemme ihanan, luonnollisen ensisynnytys-kertomuksen joka tapahtui oman kodin lämmössä.  Tiia pohti nuorena sitä, että haluaisi äidiksi kunhan ei tarvitsisi synnyttää. Löytäessään luonnollisen synnytyksen maailmaan näkemys synnytyksestä alkoi pikkuhiljaa muuttua ja unelma äitiydestä alkoi myös konkretisoitua. Useamman vuoden kehon valmistelun jälkeen he antoivat luvan lapselle tulla ja Tiia tuli raskaaksi.  Raskausaika sujui kuin oppikirjasta, luonnollisen normaalisti ilman suurempia raskausvaivoja. Raskauden alussa Tiia osallistui Embodied Birth- valmennukseen, mistä sai paljon tukea ja tietoa kotisynnytykseen valmistautumiseen.  Kotisynnytys tuntui alusta alkaen omalta vaihtoehdolta, mutta ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Saatuaan miehen tuen kotisynnytyspäätökselle Tiia alkoi etsiä kätilöä tueksi synnytykseen. Lopulta oikea kätilö löytyi ja kotisynnytyspäätös alkoi todenteolla konkretisoitua. Tiia hankki matkalleen tueksi myös paikallisen doulan, ja synnytystiimi tuki häntä turvaa ja luottamusta vahvistaen.  Synnytys sujui suoraviivaisesti, lempeästi ja tuettuna oman kodin lämmössä tammikuisena talvipäivänä. Kumppanin kannattelemana Tiia kulki rohkeasti ja luottavaisena synnytyksen läpi, lopulta saaden vauvansa rinnoilleen rauhan vallitessa ympärillä. Tiia sai juuri sen lempeän ja upean synnytyksen, mistä oli haaveillut.  Synnytyksen jälkeen Tiia sai jäädä omaan sänkyyn pesimään vauvansa kanssa ja voimaannuttava synnytyskokemus on kantanut koko perhettä ihanaan ja nautinnolliseen vauva-vuoteen.  Kiitos Tiia upean tarinanne jakamisesta!  -------------------------------------- Liity mukaan Suomen kattavimpaan luonnolliseen synnytysvalmennukseen: www.juurimama.fi/embodiedbirth [http://www.juurimama.fi/embodiedbirth]

🔥126. maj 20261 h 22 min
episode 26. Iineksen ensisynnytys vapaasti kotona artwork

26. Iineksen ensisynnytys vapaasti kotona

Tässä podcast-jaksossa kuulet Iineksen luonnollisen ja upean ensisynnytys-tarinan! Iines oli kuunnellut voimaannuttavia synnytystarinoita podcasteista jo vuosia ennen kuin hän tuli itse raskaaksi ja haaveillut, että joskus saisi jakaa omankin tarinansa! Naisten voimaannuttavat kotisynnytys-kertomukset olivat jättäneen jäljen ja Iines tiesi haluavansa synnyttää vauvansa voimallisesti kotona.    Raskaus sujui "kuin itsestään" ilman sen suurempia haasteita ja Iines kuvaakin miten raskaana olo oli luonnollista ja ihanaa aikaa. Raskauden puolivälissä Iines löysi Embodied Birth- valmennuksen  [http://www.juurimama.fi/embodiedbirth]pariin ja liittyi mukaan viimeisellä kolmanneksella. Hän kertoo, kuinka sai valmennuksesta kaiken sen tuen ja tiedon, mitä tarvitsi vapaasynnytykseen valmistautumiseen.  Iineksen tarina on huikea, voimallinen ja hyvin inspiroiva kertomus synnytyksen siirtymäriitistä ja siitä, miten esikoisen synnytys voi olla myös täysin luonnollinen ja upea kokemus, ilman mitään ulkopuolista puuttumista tai synnytystraumaa.  --------------------------------------- Liity mukaan Embodied Birth- valmennukseen: www.juurimama.fi/embodiedbirth Tule seuraamaan instagramissa: @juurimama

8. maj 20261 h 12 min
episode 25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt artwork

25. Fysiologisen synnytyksen hyödyt

Miksi joku haluaa fysiologisen, luonnollisen synnytyksen? Tässä jaksossa kuulet mitä hyötyjä luonnollisesta ja häiriöttömästä synnytyksestä on sekä äidille että vauvalle. Toisin kuin ehkä moni luulee, ei fysiologisen synnytyksen tavoittelu ole mitenkään "turhanpäiväistä extraa" tai "riskeillä leikkimistä". Kukaan tuskin haluaa sitä tavoitella myöskään pelkästään siksi, että voisi kehuskella synnyttäneensä lääkkeettömästi. Lopulta, fysiologisella synnytyksellä voi olla paljon suurempi merkitys, kuin mitä nykytiedollamme edes voimme käsittää. --------- Siunattu Syntymä-opas: https://www.juurimama.fi/offers/keHRr45g/checkout Raskausajan ravinto-opas: https://www.juurimama.fi/offers/3JuV8oSU/checkout Liity Embodied Birth- odotuslistalle: https://www.juurimama.fi/embodiedbirthodotuslista Tule seuraamaan instagramissa @juurimama

24. apr. 202614 min