Kansikuva näyttelystä Rooma - Antiikin suurvalta

Rooma - Antiikin suurvalta

Kirjoittanut Maailman Historia Lukija Panu Vauhkonen

Rajoitettu tarjous

1 kuukausi hintaan 1 €

Sitten 9,99 € / kuukausiPeru milloin tahansa.

  • 20 kuunteluaikaa / kuukausi
  • Podimon podcastit
  • Lataa offline-käyttöön
Aloita nyt

Lisää Rooma - Antiikin suurvalta

Sodittuaan kuusi vuotta Gallian heimoja vastaan Julius Caesar sai vuonna 52 eaa. tyytyväisenä todeta, että jälleen yksi Rooman vihollinen oli kukistettu. Lähes miljoona gallialaista joutui orjiksi, ja Galliasta tehtiin alati kasvavan Rooman imperiumin uusi provinssi. Pian Galliasta virtasi vuolaasti viljaa ja verotuloja pääkaupunkiin, jonka asukkaat nauttivat provinssien tuotteista. Kaikki oli muuttunut ajoista, jolloin pakoilevat rikolliset olivat perustaneet Rooman lähes 500 vuotta aiemmin. Lyömättömän armeijan ja poliittisen oveluuden avulla pieni kaupunki seitsemällä kukkulalla oli kasvanut suureksi, ja Rooman tasavalta hallitsi lopulta valtakuntaa, joka ulottui koko Välimeren ympäri. Muutama vuosi myöhemmin Julius Caesar murhattiin senaatissa. Tämän jälkeen perustettiin keisarivalta, jonka aikana hullut hallitsijat ja vallanhimoiset sotapäälliköt nakersivat antiikin suurvaltaa sisältä käsin. Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

Maailman Historia - Author
Panu Vauhkonen - Narrator

  • Kesto: 4H 18min

  • Kieli: Suomi

  • Tyyppi: Äänikirja

Kategoria

Valitse tilauksesi

Rajoitettu tarjous

Premium

  • Podimon podcastit

  • Ei mainoksia Podimon podcasteissa

  • Peru milloin tahansa

1 kuukausi hintaan 1 €
Sitten 7,99 € / kuukausi

Aloita nyt

Suosituimmat

Rajoitettu tarjous

Premium

20 tuntia äänikirjoja

  • Podimon podcastit

  • Ei mainoksia Podimon podcasteissa

  • Peru milloin tahansa

1 kuukausi hintaan 1 €
Sitten 9,99 € / kuukausi

Aloita nyt

Premium

100 tuntia äänikirjoja

  • Podimon podcastit

  • Ei mainoksia Podimon podcasteissa

  • Peru milloin tahansa

30 vrk ilmainen kokeilu
Sitten 19,99 € / kuukausi

Aloita maksutta

Vain Podimossa

Suosittuja äänikirjoja

Aloita nyt

1 kuukausi hintaan 1 €. Sitten 9,99 € / kuukausi. Peru milloin tahansa.