Koska kotimaa meidät lähetti

Suomessa lähti välirauhan aikana sotimaan Saksaan Hitlerin eliittijoukkoihin Waffen-SS:ään 1 200 sotilasta. Sakari Haikala ei ollut nuorista lähtijöistä värittömimpiä. Suomalaiset päätyivät itärintarintaman kovimpiin taisteluihin ja Groznyin porteille Wiking-divisioonassa, joka oli eliittijoukoissakin parhaimmistoa. Vaikka Waffen-SS-joukoissa vaadittiin fanaattista uhrautumista, sotaretki oli muutakin kuin ruudinkatkua. Haikala oli aikansa parhaan sotilaskoulutuksen saanut tappaja, mutta myös romantikko rakkausjuttuineen ja runoineen. Suomalaiset SS-miehet ehtivät siemailla laatukonjakkeja ja tutustua maalaispojille outoihin bordelleihin. Kirjassa piirtyy yhden henkilön kokemusten kautta, millaisia suomalaiset SS-miehet olivat ja mitä he olivat rintamalla tekemässä. Heille Kaukasus oli kuin laajennettu Karjalan kannas, jossa taisteltiin samojen päämäärien puolesta kuin kotirintamalla. Haikalan suhde Saksaan oli kaksijakoinen: hän arvosti Hitleriä siitä, että hän oli hyökännyt Neuvostoliittoon ja pelastanut siten Suomen. Toisaalta hän sai kuulla jo Saksassa, että omat vanhemmat kuuluisivat tapettaviin, jos Hitlerin kaavailema Uusi Eurooppa toteutuisi. Sodan jälkeen Sakari Haikala pakeni vuodeksi Norjaan pelätessään joutumista valtiollisen poliisin vangiksi. Sotaretkestä tuli hänelle ja aseveljille elämänmittainen taival SS-miehenä, sillä kaikki he joutuivat puolustelemaan valintojaan koko loppuelämänsä. Sakari Haikala ei katunut eikä peitellyt SS-taustaansa sodan jälkeenkään. Jos häntä haukuttiin natsisiaksi, hän puolustautui nyrkein, mutta toisaalla hän taas innostui kulttuurista ja taidevalokuvauksesta. Haikala oli veturinkuljettaja, joka saattoi pysäyttää junan vain saadakseen ikuistettua ohi vilahtaneen valokuvauksellisen maiseman. FT Mirja Turunen on kotkalainen toimittaja ja historioitsija, joka on aiemmin julkaissut kiitetyn, sisällissodan julmuuksia käsitelleen kirjan Veripellot (2005).