Valo Pimiässä

33. Petri Nygård: Mä en halua, että mikään kontrolloi mua

Artisti Petri Nygård käy Vapun kanssa avoimen keskustelun elämästä, menetyksistä ja hetkistä, jotka pakottavat katsomaan itseä ja koko olemassaoloa uudella tavalla. Petri kertoo lapsuudestaan Ruotsissa, musiikin löytymisestä, Nygårdin synnystä sekä siitä, miksi meni oma aikansa ennen kuin hän oli valmis nykyiseen artistiuraansa, niin ihmisenä kuin tekijänä. Keskustelussa Petri puhuu äitinsä kuolemasta, isän sairaudesta ja omasta vakavasta sairastumisestaan, jotka horjuttivat perusturvallisuuden tunnetta ja pysäyttivät kysymään, mikä elämässä on oikeasti olennaista. Jaksossa käsitellään myös suhdetta alkoholiin ja hetkeä, jolloin Petri ymmärsi, ettei halua minkään elämässään kontrolloivan häntä. Pohditaan myös mitä tapahtuu tämän elämän jälkeen, ettei ihminen ehkä katoa, vaan palaa osaksi jotain suurempaa?

32. Noora Hautakangas: Mä en mulkkujen kanssa tee

“Visio on kaikki kaikessa.” “Mä en voi henkisesti kasvaa, jos en mä osaa luovuttaa.” “Mä pelkäsin aina, että paljastun.” “Mä pökräsin ja henki kosketti mua.” “Mun äidin sisko alkoi puhua kielillä.” Yrittäjä Noora Hautakangas kertoo avoimesti erityisherkkyydestä ja ADHD:sta, ja siitä, miten ne vaikuttavat sekä arkeen että yrittäjyyteen: ajattelun vauhtiin, kuormittumiseen ja tapaan olla maailmassa. Keskustelu liikkuu vision kirkastamisesta rajojen vetämiseen ja siihen, millaista on lakata miellyttämästä ja alkaa luottaa omaan suuntaan. Hän puhuu myös henkisestä uteliaisuudestaan – taroteista, meediokäynnistä ja halusta ymmärtää elämää myös näkyvän todellisuuden tuolta puolen. Keskustelun ytimessä on rakkaus – itseä kohtaan, muita ihmisiä kohtaan ja sitä työtä kohtaan, jota tekee.

31. Johanna Huhtamäki: Mun elämä oli pitkään harmaata – ja yhtäkkiä se täyttyi väreillä.

“Mun elämä oli pitkään harmaata – ja yhtäkkiä se täyttyi väreillä.” “Tämä hetki on ainoa, mikä meille on varmaa.” “Mun isä tuli jättämään viimeiset jäähyväiset.” “Pelkään epäonnistumista vähemmän kuin sitä, että mä en tee.” “Kiitollisuus on kykyä nähdä kauneutta siinä, missä joku toinen näkee tavanomaista.” Väitöstutkija, kirjailija ja positiivisen psykologian maisteri Johanna Huhtamäki uskoo, että kiitollisuus on kykyä nähdä kauneutta siinä, missä joku toinen näkee tavanomaista. Palataan pysäyttäviin hetkiin Johannan elämässä: vakava sairastuminen ja sitä seurannut oivallus – “tämä hetki on ainoa, mikä meille on varmaa.” Johanna kertoo myös, kuinka kiitollisuus nosti hänet synkimmästä elämänvaiheesta ja täytti harmaat vuodet väreillä – ei itsekurin tai positiivisuuden pakon kautta, vaan kehollisena tunteena, joka muutti kaiken. Keskustelu kulkee kiitollisuuden tieteellisistä hyödyistä ihmeisiin ja siihen, että voiko rakkaus jatkua myös tämän elämän tuolla puolen.

30. Ellinoora: Elämän tarkoitus on saada sielu laulamaan

“Pidä itsestäsi kiinni niin lujasti kuin pystyt ja luota intuitioon.” “Sen aina tietää sisimmässään.” “Tämä on mun tehtävä täällä.” “Jos joku tuntuu, että ei, niin sitä ei voi pakottaa.” “Elämän tarkoitus on saada sielu laulamaan.” Artisti Ellinoora pysähtyy Vapun kanssa keskustelemaan luovuudesta, kehosta ja elämän rytmistä silloin, kun mieli käy liian kovilla kierroksilla. Keskustelu lähtee liikkeelle suurten keikkojen jälkeisestä tyhjiöstä ja avaa, millaista on elää herkällä hermostolla maailmassa, joka vaatii jatkuvaa suorittamista. Ellinoora kertoo kirjoittamisesta keinona jäsentää sisäistä todellisuuttaan, taiteilijuuden vaatimuksista ja perfektionismista, joka on sekä vienyt eteenpäin että kuluttanut voimia. Puhutaan myös astrologiasta, henkisyydestä ja energioista – ja lopulta palataan ajatukseen, joka kulkee koko keskustelun läpi: rohkeuteen kuunnella itseään ja elää niin, että sielu saa laulaa.

29. Aki Linnanahde: Mulla on ehkä sellainen supervoima, että mä uskallan tehdä

“Mun pää sähköttää sen asian niin.” “Mulla on ehkä sellainen supervoima, että mä uskallan tehdä.” “Mä vähän haluaisin päästä siihen puunhalausfiilikseen” “Elämäntarkoitus on olla onnellinen ja jakaa sitä hyvää ympärilleen.” Toimittaja ja yrittäjä Aki Linnanahde puhuu Vapulle rohkeudesta, muutoksista ja elämän hetkistä, jotka muovaavat meitä. Jaksossa käydään läpi Akin päätöstä luopua Espanjan-kodista, lapsiperhearjen muistoja ja sitä, kuinka hän hyppäsi nuorena “liikkuvaan junaan” tullessaan suurperheen isäksi. Aki kertoo myös siitä, miten terapia ja vuosien työ itsensä kanssa ovat auttaneet häntä tunnistamaan omia toimintatapojaan ja rauhoittamaan mieltä. Lisäksi puhutaan isän kuolemasta, läheisyyden merkityksestä ja Akin ajatuksesta, että elämän tarkoitus löytyy lopulta yksinkertaisista asioista — onnellisuudesta ja hyvän jakamisesta.