Vihreän kullan kirous

G. A. Serlachiuksen (1830-1901) elämästä tuli Suomen teollistumisen sankaritarina. Sen päähenkilö - vailla perittyä varallisuutta ja kirjaviisautta kavunnut patruuna - muistutti amerikkalaisia self made man -legendoja. Nälkävuonna 1868 nuorehko liikemies purjehti Keuruun salomaille ja rantautui vapaana pauhaavan Mäntänkosken törmälle. Hän oli päättänyt perustaa puuhiomon. Mänttään luomiensa tehtaiden myötä hänestä tuli kansainvälisestikin merkittävä paperiteollisuuden kehittäjä. Selvitäkseen syvällä sisämaassa Serlachiuksen oli muokattava talousmaantiedettä uuteen uskoon. Väsymättömällä agitaatiollaan hän väänsi Tampereelta tulevan pääradan mieleiselleen linjalle ja järjesti Suomeen ensimmäisen jäämurtajan. Afääreistä tuli kansantaloudellisesti siunauksellisia, mutta Serlachius piti itseään kirottuna. Häntä voikin kutsua tuhannen rettelön patruunaksi. Raivonpuuskassaan tai pitkässä vihassaan hän saattoi ampua insinööriään ja painostaa kirjurinsa itsemurhaan. Hänen Mänttänsä muistutti piiritettyä linnaketta, joka kävi jatkuvaa sotaa kilpailijoita, virkavaltaa ja talonpoikia vastaan. Myös yksityiselämä täyttyi draamasta ja tragediasta. Sivupersoonaltaan Serlachius oli kaunosielu ja idealisti. Hän oli luonnonsuojelun uranuurtaja, suomikiihkoinen kielipoliitikko, kultakauden taide-elämän kannustaja ja Akseli Gallen-Kallelan tärkein mesenaatti. Teemu Keskisarjan kirjoittamassa vauhdikkaassa elämäkerrassa välähtää Serlachiuksen ja hänen alansa merkitys nyky-Suomelle. Tuittupäiset patruunat näkivät metsän puilta ja löysivät vihreän kullan. Heidän afäärinsä muokkasi alistetusta kehitysmaasta itsenäisen teollisuusmaan.