podcast banner
Rahan takii
Yksinoikeudella Podimossa

Rahan takii

Podcast by Suomen podcastmedia

Suhtautuminen prostituutioon ja seksityöhön vaihtelee sen hyväksymisestä ankaran kielteiseen. Seksikauppa ei ole yksi kokonaisuus, eivätkä meistä monetkaan tiedä siitä paljoa. Finsex-kyselyn mukaan noin 15 % suomalaismiehistä on ainakin joskus ostanut seksiä, naisista vain 0,3 %. Rahan takii -sarjassa tarjotaan erilaisia näkökulmia seksityöhön. Ilmiöihin, joista harvemmin kuullaan. Mitä ajattelevat seksityöntekijät, naiset ja miehet? He, jotka tekevät työtä omasta vapaasta tahdostaan ja aivan laillisesti. Entä, he, jotka ovat joutuneet alalle pakosta? Ohjelmassa tavataan myös tavallisia suomalaisia miehiä, jotka ovat käyttäneet maksullisten naisten palveluita jo vuosia. Mikä on ajanut heidät seksin supermarkettiin? Sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala. Sarjan kertojana on Heidi Laaksonen. Käsikirjoitus: Kenneth Eriksson, Petri Rainiala ja Heidi Laaksonen Asiantuntijat: Kenneth Eriksson ja Petri Rainiala Tuottaja: Heidi Laaksonen Lukija: Kirsi Ståhlberg Äänisuunnittelu: Samuli Welin Kansikuva: Petra Sirkelä Tuotanto: Suomen Podcastmedia Sarjassa on 7 jaksoa. 

Muita podcasteja yksinoikeudella

Tarjouksesi

Rajattomasti yksinoikeuspodcastien kuuntelua
Ei mainoksia
20 tuntia äänikirjoja / kk
Kokeilun jälkeen vain 7,99 € / kuukausi. Ei sitoutumista!

Kaikki jaksot

7 jaksot
episode 7. Tiukempia lakeja vai enemmän vapautta? Pitääkö seksikauppaa säännellä? artwork
7. Tiukempia lakeja vai enemmän vapautta? Pitääkö seksikauppaa säännellä?
Jokainen saa päättää omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään ja myydä seksipalveluitaan, jos haluaa. Vai saako? Seksityöläiset ovat usein kritisoineet sitä, että seksityön tekeminen on sääntöjen avulla tehty vaikeaksi. Tämä saattaa ajaa seksityöläiset parittajien syliin. Etenkin asuntojen vuokraamiseen ja palveluiden markkinointiin liittyvät vaikeudet aiheuttavat kritiikkiä, sillä ne koettelevat parituslain rajoja. Seksipalveluiden ostaminen on yleisesti ottaen sallittua, mutta tietyissä tilanteissa rangaistavaa. Kuinka monimutkaiselta tilanne näyttää seksin ostajan näkökulmasta? Pitäisikö seksin ostaminen Ruotsin tapaan kokonaan kieltää? Jaksossa ovat äänessä seksipalveluiden myyjät ja ostajat. Rahan takii -sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala.
26. maalisk. 2023 - 23 min
episode 6. Pikku-Bangkokin todellisuus – millaisia palveluita saa thaihieronnassa? artwork
6. Pikku-Bangkokin todellisuus – millaisia palveluita saa thaihieronnassa?
Vuodenajasta, koronarajoituksista tai viikonpäivästä riippumatta valot vilkkuvat Kallion kaupunginosan thaihierontapaikkojen ikkunoissa. Onko Helsingin Kallion kaupunginosa muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana Pikku-Bangkokiksi? Ovatko hieromalaitokset pelkästään kulisseja prostituutiolle vai voiko asiakas saada sieltä pätevän thaihieronnan? Miten thainaiset ovat päätyneet Suomeen ja töihin hierontapaikkaan? Phuketista Suomeen avioliiton kautta päätynyt Linda kertoo omansa tarinansa. Thaihierontabisnes ja seksikauppa kukoistavat myös pohjoisen hiihtokeskuksissa. Tässä jaksossa kuulemme siitäkin, miten hierontapaikkojen naisia hallitaan uhkapelien ja velkojen avulla. Rahan takii -sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala.
19. maalisk. 2023 - 29 min
episode 5. Toyboyt ja escortit – tällaista on miesprostituutio artwork
5. Toyboyt ja escortit – tällaista on miesprostituutio
Seksityö nähdään usein vain naisten asiana, jolloin samaa työtä tekevät miehet jäävät helposti pimentoon. Toyboy, mieshuora, escort, seksityöntekijä, eroottinen hieroja – miespuoliselle seksityöntekijälle on monta nimitystä, vaikka heidän määränsä naisiin verrattuna on marginaalinen. Mitä ja minkälaisia seksipalveluita naisasiakkaalle on tarjottava? Millaisia seksiä ostavat naiset ovat? Mikael on tarjonnut seksipalveluita naisille nyt vajaan vuoden. Millaisia hänen kokemuksensa ovat ja mikä alassa kiehtoo? Rahan takii -sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala.
12. maalisk. 2023 - 25 min
episode 4. Peräkammarin poika vai pelimies? Millainen mies ostaa seksiä? artwork
4. Peräkammarin poika vai pelimies? Millainen mies ostaa seksiä?
Myös seksipalveluiden ostaminen saatetaan kokea yhteiskunnassa häpeälliseksi. Toisinaan asiakkaat on julkisuudessa kuvattu naisia alistavina ja hyväksikäyttävinä itsekkäinä henkilöinä. Vai ovatko he ”tavallisia keskiluokkaisia perheenisiä”, kuten usein sanotaan. Millaisia palveluita keskiverto mies naisilta haluaa ostaa? Seksityöläisen ja asiakkaan kohtaaminen on luonteeltaan varsin intiimi. Liittyykö siihen fyysisten tarpeiden tyydyttämisen lisäksi muita tunteita? Jani ja Lauri ovat ostaneet seksipalveluita jo pitkään. Mikä heidät ajoi maksullisten naisten syliin? Rahan takii -sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala.
05. maalisk. 2023 - 30 min
episode 3. Rahan vai vapauden takii? Suomalaiset tarjoavat seksipalveluita omasta halustaan artwork
3. Rahan vai vapauden takii? Suomalaiset tarjoavat seksipalveluita omasta halustaan
Monen ihmisen arki on työtä, mutta millainen on seksityöläisen arkipäivä? Ja ryhtyykö joku seksityöhön aivan vapaaehtoisesti, omasta tahdostaan ja miksi? Ruotsissa näet ajatellaan, ettei kukaan nainen omasta vapaasta tahdosta ryhdy prostituoiduksi. Toimeentulon hankkimista seksipalveluja myymällä ei yleisesti pidetä yhteiskunnassa hyväksyttävänä, ja toisinaan sitä pidetään jopa ihmisarvoa alentavana. Liittyykö seksityöhön sosiaalisia asenteita heijastava negatiivinen stigma? Seksityöntekijät ovat intiimissä tilanteessa myös alttiita väkivallalle ja ryöstöille. Miten he huolehtivat omasta työturvallisuudestaan? Tiina ja Marianne ovat kokeneita seksityöntekijöitä, joille seksityö on oma, vapaaehtoinen valinta. Rahan takii -sarjan asiantuntijoina ovat paritusrikollisuuteen erikoistunut ex-rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson sekä entinen rikostarkastaja Petri Rainiala. Eriksson on tutkinut uransa aikana lähes 200 paritus- ja ihmiskaupparikosta. Näissä tapauksissa lähes kaikissa on toiminut tutkinnanjohtajana Rainiala.
26. helmik. 2023 - 29 min

Suosittuja äänikirjoja

Loistava design ja vihdoin on helppo löytää podcasteja, joista oikeasti tykkää
Kiva sovellus podcastien kuunteluun, ja sisältö on monipuolista ja kiinnostavaa
Todella kiva äppi, helppo käyttää ja paljon podcasteja, joita en tiennyt ennestään.

Saatavilla kaikkialla

Kuuntele Podimoa puhelimella, tabletilla, tietokoneella tai autossa!

Kokonainen maailma kuunneltavaa viihdettä

Tuhansia äänikirjoja ja yksinoikeuspodcasteja

Ei mainoksia

Kuuntelemalla Podimon sisältöä et tuhlaa aikaa mainosten kuuntelemiseen.

Muita podcasteja yksinoikeudella

Suosittuja äänikirjoja