
Harri Moisio - Minä ja radio
Äänikirja by Harri Moisio
Minä ja radio kertoo toimialan kehityksestä runsaan 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta.Kuinka mahdottomalta välillä vaikutti paikallisradion toimituksen johtaminen, kun ei nuorella miehellä ollut välillä pienintäkään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä.Kuinka pikkukaupungin pieni radiotähti halusi olla jotain suurempaa, mutta joutui huomaamaan, ettei paikallisradiossa hankittu osaaminen taannutkaan ohituskaistaa pääkaupungin sykkeeseen.Samalla kirja on aikamatka viisikymppisen miehen lapsuuden ja nuoruuden YYA-Suomesta 2020-luvun EU-Suomeen. Aikamatkan varrelle mahtuu monta ihmissuhdetta, joissa kaikissa yhdistävänä tekijänä on ollut tavalla tai toisella radio.Harri Moisio aloitti radiouransa pikkukaupunki Salossa vuonna 1990 ja ehti vielä pieneksi hetkeksi mukaan alan alkuhuumaan, jolloin vain taivas oli menestykselle rajana.Lama pyyhkäisi koko Suomen yli 1990-luvun alkuvuosina, eikä kaupallinen radiotoimialakaan välttynyt laman kurimukselta. Pitkään sana paikallisradioolikin lähes synonyymi konkurssille.Ketjuradioiden ja valtakunnallisen Radio Novan käynnistyminen muutti kaupallisen radiotoimialan perusteellisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen.Kilpailu kuuntelijoista ja mainosrahoista kiristyi entisestään ja itsenäiset paikallisradiot alkoivat pian olla keräilyharvinaisuuksia. Yksi sellainen oli turkulainen Auran Aallot, jonka ohjelmapäälliköksi Moisio nimitettiin vuonna 2000. Hyvin ei mennyt Auran Aalloillakaan, vaan varakas omistajayhtiö joutui kuittaamaan konserniavustuksellaradiotoiminnan tappiot vuosi toisensa jälkeen.Lopulta Moisiokin löysi itsensä valtakunnalliselta radiokanavalta ja on toiminut pitkään Radio Rockin aamujuontajana, vaikka ei juontajana osaa itseään vieläkään pitää.
Suosittuja äänikirjoja
Tarjouksesi
Muita podcasteja yksinoikeudella
Loistava design ja vihdoin on helppo löytää podcasteja, joista oikeasti tykkää
Kiva sovellus podcastien kuunteluun, ja sisältö on monipuolista ja kiinnostavaa
Todella kiva äppi, helppo käyttää ja paljon podcasteja, joita en tiennyt ennestään.
Saatavilla kaikkialla
Kuuntele Podimoa puhelimella, tabletilla, tietokoneella tai autossa!
Kokonainen maailma kuunneltavaa viihdettä
Tuhansia äänikirjoja ja yksinoikeuspodcasteja 7,99 € / kuukausi
Ei mainoksia
Kuuntelemalla Podimon sisältöä et tuhlaa aikaa mainosten kuuntelemiseen.