Hanna Tikander

Mä kävin elokuussa Tommy Hellstenin luona kauniissa Loviisassa äänittämässä jakson, ja mun oli äänitysten jälkeen pakko kurkata Tommyn kirjahyllyyn. Hän esitteli tärkeimmät teoksensa ja vieläpä signeerasi mulle uusimman kirjansa "Kun uskalsin olla totta". ✨

Tapasin Tommy Hellstenin uudestaan, tällä kertaa hänen vastaanotollaan. Tommy on terapeutti ja mentori, jonka ääni ja ajattelu pysäyttää mut joka kerta. Äänityshetki tuntui avoimelta, rehelliseltä ja puhdistavalta. Me käytiin läpi rakkautta, ihmissuhteita, lapsuuden vaikutuksia ja sitä, miksi toistamme kaavoja, jotka eivät tee meille hyvää. Miten erottaa halut ja tarpeet sekä mistä tietää, milloin on oikea aika erota? Tommy kertoi myös, miten hänen sairastumisensa motoneuronitautiin on muuttanut elämää ja ajattelua, ja pohdittiin yhdessä, miten oppia ottamaan apua vastaan. Tää jakso liikkuu ihmisyyden syvissä vesissä: rakkaudessa, itsetuntemuksessa ja toipumisessa. Jos sä oot joskus miettinyt miksi kaipaat enemmän muttet tiedä mitä, tai miksi toistat ihmissuhteissa samoja kuvioita – tää jakso voi tarjota sulle peilin. Mä en saanut kaikkia vastauksia, mutta sain paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä säkin saat. ❤️

Päivän vlogissa avaan teille meidän kodin ovet just sellaisena kuin se on, ilman siivousta ja stailausta 😅💜 Näätte missä me elellään, hengataan ja vietetään arkea! Ja sit on yks seinä, joka huutaa tyhjyyttään… mitä ihmettä mä laitan siihen? Ideat kehiin, pliis! Tervetuloa koti-tourille!

Syksyn ensimmäisessä monologijaksossa mä haluan avata oven paikkaan, josta en oo aiemmin puhunut näin suoraan. Paikkaan, jossa mä edelleen seison, vähän hämmentyneenä ja aika rikki, mut läsnä. Tää on mun elämäni suurin kriisi. Kesä 2025 ei ollut elämäni kepein, mut se oli kesä, joka jää mun ihon alle ikuisesti. Keväällä mä sain tietää, että mun hedelmällisyys on romahtanut. Me ei oltu vielä yritetty lasta ja silti löydettiin itsemme IVF-hoitojen keskeltä. Siitä hetkestä lähtien kaikki muuttui: arki, minäkuva, keho, ystävyyssuhteet. Ja YES, myös parisuhde. Tässä jaksossa mä avaan, mitä tää matka on tähän mennessä mulle opettanut. Miltä tuntuu, kun elämä ei meekään käsikirjoituksen mukaan, ja on pakko päästää irti kontrollista, jota ei koskaan oikeastaan ollutkaan. Mä puhun yksinäisyydestä, pelosta, kontrollin menettämisestä, haluttomuudesta, kateudesta – ja myös siitä pienestä toivosta, joka alkaa itää, kun sille antaa luvan. Jos sä oot kriisin keskellä, tai oot joskus ollut – mä toivon, että löydät tästä jotain, joka saa sut hengittämään vähän syvempään. Tämän viikon perjantain minijaksossa mun lupailema kämppätour!

Yks hetki Abreun haastattelun aikana jäi mulle erityisen kirkkaana mieleen. Me puhuttiin hänen parisuhteestaan, ja mä kuulin itseni sanovan: "wau, teidän suhde on kestänyt jo tosi pitkään – yli kymmenen vuotta." Miksi mä sanoin niin? Miksi kymmenen vuotta tuntuu pitkältä? Mitä enemmän mietin sitä jälkikäteen, sitä enemmän se avasi mun omia uskomuksia ja kokemuksia. Pydähdyin nyt kysymään itseltäni, mikä tekee suhteesta merkityksellisen? Onko se vuodet, vai kaikki se, mitä niiden sisälle mahtuu – kasvu, rakkaus ja valinnat?