Se mitä meillä on nyt, oli joskus vasta haave. Pohditaan, miten muistaisi pysähtyä sen äärelle mikä on hyvin, eikä aina miettiä mitä pitää seuraavaksi korjata, muuttaa tai saavuttaa.
Reacties
27
viipukka
Ihana jakso ja kiva kun ootte takaisin! Mä olen hautausmaalla kesätöissä hoitaen kukkia kuunnellen linnun laulua ja mietin jokainen päivä kuolemaa ja itseasiassa voin allekirjoittaa sen tekevän hyvää. Näen joka päivä ne luvut joissa toistuu kaksi ihmisen tärkeää päivää. Se ei tavallaan tunnukaan niin pelottavalta enää💓
EevaKolu
Ihana kommentti! Olen miettinyt tätä samaa - kuolemaa ei haluta ajatella, mutta ehkä kannattaisi juuri tuosta syystä. Mitä enemmän on tietoinen siitä, sitä enemmän ehkä osaa arvostaa elämää.
Katiiliina
Kysyin mun kasiluokkalaiselta pojalta, mitä kivaa toivoisit kesäloman kunniaksi ja hän toivoi kannettavan cd-soittimen🥹 "cd:t on niin siistejä ja tulee oltua vähemmän puhelimella", hän sanoi. Olin aivan liikuttunut ja tottakai hän sen sai❤️
EevaKolu
Vau!!! Nuorissa on toivo ❤️
AnniKuosmanen
Ihanaa, kun palasitte. Muistan kun liikenneonnettomuuden jälkeen haaveilin vain perusarjesta, siitä että voin keittää aamulla kahvia ja lähteä töihin. Onneksi yhä muistan tämän tunteen ja pystyn tuntemaan kiitollisuutta.
HeidiKeronen
Todella tärkeä muistutus muistaa katsoa mitä unelmia on jo saavuttanut tai että elää niitä rutiineja, joista joskus haaveili. Meillä on lasten kanssa iltapalalla tapana käydä läpi 3 kivaa asiaa päivästä. Haluan tällä nostaa päivittäistä kiitollisuutta ja hyviä asioita esiin, läsnäoloon.
EevaKolu
Tuo on tosi ihana rutiini, jota voisi harjoittaa myös esim. kumppanin, ystävien tai työkavereiden kanssa. Kun kuulee omien lisäksi muiden ilonaiheista niin vielä tuplaa oman hyvän fiiliksen 😊
josasmk
Ihanaa että podi jatkuu taas!
Pystyn niin samaistumaan tuohon rintasyöpäkertomukseen, koska kävin saman piinan läpi alle nelikymppisenä, ja se kyllä paransi mut kaikista ikäkriiseistä. Ei haittaa enää yhtään vanheta, se on lahja ja etuoikeus 💚.
daniela111
Lemppari podcast - ihanaa, kun olette takaisin🩷 Hyviä muistutuksia arjen ja kesän pikkujuttujen huomioimiseen. Ja aivan mieletön toi uusi kansikuva!
eloja
Talvella haaveilen aina valosta. Siitä että auringonvalo osuu ihoon ja lämmittää. Että ulkona voi olla tunteja ja hengittää ulkoilmaa.
Katruska2
+ toiveena lisää kirja- ja elokuvavinkkejä aiheisiin sopien! ☺️
Maicculi
....jatkoa, koko kevään mietin täysin nollasta lähtiessä liikkeelle ja kun viimeiseltä osastojaksolta kotiuduin, että en enää ikinä ota ruoasta nauttimista ja kehon liikuntakykyä itsestäänselvyytenä. Ja että kunnioitan suolistoa ja omaa kehoa. No nyt jo huomaa että on sortunut lähes samoihin syömistottumuksiin kuin ennen leikkauksia, välillä taas muistaa olla kiitollinen että pystyn edes syömään taas melkein normaalisti 🥰
Maicculi
Teidän jutuista saa paljon oivalluksia elämästä ihan pienissäkin asioissa 😊 hassua Kia kun mainitsit tuon tähystyksen ja ne syömishaaveet, itse kun tänä keväänä kävin läpi monta isoa suolisto-operaatiota ja usean pahan komplikaation, joiden takia monta lähtöä päivystykseen ja yhteensä viikkoja sairaalan osastolla. Luotto oman kehon toimivuuteen meni, kyky normaaliin syömiseen meni pariksi kuukaudeksi ja liikuntakyky leikkausten ja kehon kuihtumisen myötä katosi joksikin aikaa lähes kokonaan 😔
heidukka
Ihanaa kuunnella taas teitä tauon jälkeen🫶🏼 ajatuksia herättävä jakso!
SiniAaltoFriman
Ihanaa, että podi on back 🧡 joka hetken arvostamista, kauneudesta nauttimista, joka ilta listataan perheen kanssa päivän kolme parasta eli kiitollisuutta. Onnistumisia tai hyvin menneitä juttuja kirjaan ylös jotta niitä voi lukea kun harmittaa, väsyttää, kuormittaa 🥰
Jonnanna
Ihanaa kun ootte bäk 😍 ja menittekin heti syvään päätyyn 🌊
Mä olen tietoisesti harjoitellut huomaamista ✨ ja pikkuhiljaa yritän opetella myös haaveilua ✨
VonJonna
Ihanaa, kun olette takaisin tuomassa hyvää mieltä ja inspiraatiota! ☀️
Jande
Ihanan elämänmakuinen podi, yksi viikon kohokohdista. Kiitos
Jennasofie
Super ihanaa, että nauhoitatte nyt kesällä. Tärkeä jakso, joka muistuttaa elämän pääasiassa koostuvan pikku unelmista. Arjen romantisoijana olisi ihana jossakin tulevassa jaksossa kuulla, miten romantisoitte elämäänne 🥰
SalaaHeli
Istun kuuntelemassa tätä jaksoa viime kesänä ostamallani mummonmökillä, josta haaveilin tosi pitkään. Olen edelleen hiukan ihmeissäni, että mulla nyt tosiaan on tämä paikka ja yritän muistuttaa itseäni tästä toteutuneesta haaveesta joka kerta täällä ollessani. Ihana jakso, joka sai ajattelemaan, että haaveetkin tosiaan joskus toteutuu, mutta että niiden eteen pitää myös tehdä töitä. Tosi ihanaa, kun olette taas takaisin tekemässä uutta kautta. 🥰
Janika12
Ajatuksia unelmien toteutumisesta;
10 vuotta sitten tein unelmakarttakirjaa ja sinne kirjoitin tekstin, jossa visualisoin "elämäni onnellisinta päivää". Visualisoin arkisia juttuja, jossa kiteytyi rakastava puoliso, touhukas lapsi ja luova työ. Yhtenä avain asiana oli myös onnellinen tunnelma ja luonto. Tajusin podia kuunnellessa eläneeni tän päivän juuri 🧡
Janika12
Tänä viikonloppuna täytän 30v ja päätin antaa itselleni lisää näitä elämäni onnellisimpia päiviä tähän kesään, koska oon onnistunut löytämään elämääni juuri noi kaikki unelmoimani palaset. Nyt annan itselleni lahjaksi aikaa ja kykyä nauttia niistä tänä kesänä täysin rinnoin ✨
MetteLindholm
Teidän energia mitä lähetätte tämän podin kautta, on uskomattoman inspiroivaa ja eteenpäin vievää! Kiitos siitä🤍
Katruska2
Meinasin jo lopettaa Podimon tilauksen kun en jaksa kuunnella ihmissuhdetyön lisäksi vapaa-ajalla vieraiden ihmisten puhetta 😂 ja sit teiltä tuli uusi kausi jota jaksan kuunnella väsyneenäkin ❤️ olette tuoneet valtavasti elämää pikkuisen parantavia ajatuksen aiheita, kiitos.
Anski2
Ja ehdoton kesän menovinkki! Ystävä avasi Karkkilaan paperi- ja TARRAKAUPAN😍 Instagramissa löytyy bonniepaper.co
Löytyy myös pehmotarroja!!!
Anski2
Ihan paras jakso😍😍 Laitoin monta kertaa pauselle ja oikein mietin noita teemoja: mistä pienistä asioista voisin unelmoida, mitä omassa elämässä on nyt mistä on joskus haaveillut, mitä nykyhetkestä tulen nostalgisoimaan…. Kiitos!🩷🌸
fannM
kiitos ihanasta podcastista💕tän ajan työelämässä on mahdollista jättää työ työpaikalle, vaikka se olisi 110% mielekästä työtä ✨💕
viipukka
Ihana jakso ja kiva kun ootte takaisin! Mä olen hautausmaalla kesätöissä hoitaen kukkia kuunnellen linnun laulua ja mietin jokainen päivä kuolemaa ja itseasiassa voin allekirjoittaa sen tekevän hyvää. Näen joka päivä ne luvut joissa toistuu kaksi ihmisen tärkeää päivää. Se ei tavallaan tunnukaan niin pelottavalta enää💓
Katiiliina
Kysyin mun kasiluokkalaiselta pojalta, mitä kivaa toivoisit kesäloman kunniaksi ja hän toivoi kannettavan cd-soittimen🥹 "cd:t on niin siistejä ja tulee oltua vähemmän puhelimella", hän sanoi. Olin aivan liikuttunut ja tottakai hän sen sai❤️
Probeer 14 dagen gratis
€ 9,99 / maand na proefperiode. · Elk moment opzegbaar.
Reacties
27Ihana jakso ja kiva kun ootte takaisin! Mä olen hautausmaalla kesätöissä hoitaen kukkia kuunnellen linnun laulua ja mietin jokainen päivä kuolemaa ja itseasiassa voin allekirjoittaa sen tekevän hyvää. Näen joka päivä ne luvut joissa toistuu kaksi ihmisen tärkeää päivää. Se ei tavallaan tunnukaan niin pelottavalta enää💓
Ihana kommentti! Olen miettinyt tätä samaa - kuolemaa ei haluta ajatella, mutta ehkä kannattaisi juuri tuosta syystä. Mitä enemmän on tietoinen siitä, sitä enemmän ehkä osaa arvostaa elämää.
Kysyin mun kasiluokkalaiselta pojalta, mitä kivaa toivoisit kesäloman kunniaksi ja hän toivoi kannettavan cd-soittimen🥹 "cd:t on niin siistejä ja tulee oltua vähemmän puhelimella", hän sanoi. Olin aivan liikuttunut ja tottakai hän sen sai❤️
Vau!!! Nuorissa on toivo ❤️
Ihanaa, kun palasitte. Muistan kun liikenneonnettomuuden jälkeen haaveilin vain perusarjesta, siitä että voin keittää aamulla kahvia ja lähteä töihin. Onneksi yhä muistan tämän tunteen ja pystyn tuntemaan kiitollisuutta.
Todella tärkeä muistutus muistaa katsoa mitä unelmia on jo saavuttanut tai että elää niitä rutiineja, joista joskus haaveili. Meillä on lasten kanssa iltapalalla tapana käydä läpi 3 kivaa asiaa päivästä. Haluan tällä nostaa päivittäistä kiitollisuutta ja hyviä asioita esiin, läsnäoloon.
Tuo on tosi ihana rutiini, jota voisi harjoittaa myös esim. kumppanin, ystävien tai työkavereiden kanssa. Kun kuulee omien lisäksi muiden ilonaiheista niin vielä tuplaa oman hyvän fiiliksen 😊
Ihanaa että podi jatkuu taas! Pystyn niin samaistumaan tuohon rintasyöpäkertomukseen, koska kävin saman piinan läpi alle nelikymppisenä, ja se kyllä paransi mut kaikista ikäkriiseistä. Ei haittaa enää yhtään vanheta, se on lahja ja etuoikeus 💚.
Lemppari podcast - ihanaa, kun olette takaisin🩷 Hyviä muistutuksia arjen ja kesän pikkujuttujen huomioimiseen. Ja aivan mieletön toi uusi kansikuva!
Talvella haaveilen aina valosta. Siitä että auringonvalo osuu ihoon ja lämmittää. Että ulkona voi olla tunteja ja hengittää ulkoilmaa.
+ toiveena lisää kirja- ja elokuvavinkkejä aiheisiin sopien! ☺️
....jatkoa, koko kevään mietin täysin nollasta lähtiessä liikkeelle ja kun viimeiseltä osastojaksolta kotiuduin, että en enää ikinä ota ruoasta nauttimista ja kehon liikuntakykyä itsestäänselvyytenä. Ja että kunnioitan suolistoa ja omaa kehoa. No nyt jo huomaa että on sortunut lähes samoihin syömistottumuksiin kuin ennen leikkauksia, välillä taas muistaa olla kiitollinen että pystyn edes syömään taas melkein normaalisti 🥰
Teidän jutuista saa paljon oivalluksia elämästä ihan pienissäkin asioissa 😊 hassua Kia kun mainitsit tuon tähystyksen ja ne syömishaaveet, itse kun tänä keväänä kävin läpi monta isoa suolisto-operaatiota ja usean pahan komplikaation, joiden takia monta lähtöä päivystykseen ja yhteensä viikkoja sairaalan osastolla. Luotto oman kehon toimivuuteen meni, kyky normaaliin syömiseen meni pariksi kuukaudeksi ja liikuntakyky leikkausten ja kehon kuihtumisen myötä katosi joksikin aikaa lähes kokonaan 😔
Ihanaa kuunnella taas teitä tauon jälkeen🫶🏼 ajatuksia herättävä jakso!
Ihanaa, että podi on back 🧡 joka hetken arvostamista, kauneudesta nauttimista, joka ilta listataan perheen kanssa päivän kolme parasta eli kiitollisuutta. Onnistumisia tai hyvin menneitä juttuja kirjaan ylös jotta niitä voi lukea kun harmittaa, väsyttää, kuormittaa 🥰
Ihanaa kun ootte bäk 😍 ja menittekin heti syvään päätyyn 🌊 Mä olen tietoisesti harjoitellut huomaamista ✨ ja pikkuhiljaa yritän opetella myös haaveilua ✨
Ihanaa, kun olette takaisin tuomassa hyvää mieltä ja inspiraatiota! ☀️
Ihanan elämänmakuinen podi, yksi viikon kohokohdista. Kiitos
Super ihanaa, että nauhoitatte nyt kesällä. Tärkeä jakso, joka muistuttaa elämän pääasiassa koostuvan pikku unelmista. Arjen romantisoijana olisi ihana jossakin tulevassa jaksossa kuulla, miten romantisoitte elämäänne 🥰
Istun kuuntelemassa tätä jaksoa viime kesänä ostamallani mummonmökillä, josta haaveilin tosi pitkään. Olen edelleen hiukan ihmeissäni, että mulla nyt tosiaan on tämä paikka ja yritän muistuttaa itseäni tästä toteutuneesta haaveesta joka kerta täällä ollessani. Ihana jakso, joka sai ajattelemaan, että haaveetkin tosiaan joskus toteutuu, mutta että niiden eteen pitää myös tehdä töitä. Tosi ihanaa, kun olette taas takaisin tekemässä uutta kautta. 🥰
Ajatuksia unelmien toteutumisesta; 10 vuotta sitten tein unelmakarttakirjaa ja sinne kirjoitin tekstin, jossa visualisoin "elämäni onnellisinta päivää". Visualisoin arkisia juttuja, jossa kiteytyi rakastava puoliso, touhukas lapsi ja luova työ. Yhtenä avain asiana oli myös onnellinen tunnelma ja luonto. Tajusin podia kuunnellessa eläneeni tän päivän juuri 🧡
Tänä viikonloppuna täytän 30v ja päätin antaa itselleni lisää näitä elämäni onnellisimpia päiviä tähän kesään, koska oon onnistunut löytämään elämääni juuri noi kaikki unelmoimani palaset. Nyt annan itselleni lahjaksi aikaa ja kykyä nauttia niistä tänä kesänä täysin rinnoin ✨
Teidän energia mitä lähetätte tämän podin kautta, on uskomattoman inspiroivaa ja eteenpäin vievää! Kiitos siitä🤍
Meinasin jo lopettaa Podimon tilauksen kun en jaksa kuunnella ihmissuhdetyön lisäksi vapaa-ajalla vieraiden ihmisten puhetta 😂 ja sit teiltä tuli uusi kausi jota jaksan kuunnella väsyneenäkin ❤️ olette tuoneet valtavasti elämää pikkuisen parantavia ajatuksen aiheita, kiitos.
Ja ehdoton kesän menovinkki! Ystävä avasi Karkkilaan paperi- ja TARRAKAUPAN😍 Instagramissa löytyy bonniepaper.co Löytyy myös pehmotarroja!!!