Iltanuotiolla – Sami Kuronen
Tauski ja Henna Peltonen lensivät suhteensa alkuvuosina kohusta toiseen. Jokaisesta käänteestä tehtiin numero ja heidän liikkeistä raportoitiin mediassa tiuhaan. Nykyään he miettivät tarkkaan mihin juttuihin lähtevät mukaan. Se on tuonut arkeen pitkään kaivattua rauhaa. Pari kohtasi toisensa ensimmäisen kerran Seiskan bileissä jo vuonna 2004. Katseita vaihdettiin, mutta vasta vuonna 2011 alkoi tapahtua. Ensin viestiteltiin Facebookissa ja sähköposteissa, mutta varsin pian Tauski oli katsomassa Hennan muotinäytöstä, josta he päätyivät läheiselle huoltoasemalle kuudeksi tunniksi kahvittelemaan. Vain viikon kuluttua tästä he menivät puhelimitse kihloihin ennen kuin olivat harrastaneet edes seksiä. Ensimmäisiä häitä tanssittiin jo samana vuonna ja vauhti vain kiihtyi. Lopulta liian kovaksi ja eroa päädyttiin puimaan jopa käräjillä asti. Ongelmia suhteeseen toivat puhumisen vaikeus, Tauskin runsas alkoholin käyttö ja mustasukkaisuus. Lopputulos onnistui satuttamaan monin tavoin. Muutaman vuoden eron jälkeen he löysivät toisensa uudelleen, mutta luottamuksen palauttaminen on vaatinut paljon aikaa ja työtä. Tauski on käynyt läpi Minnesota-hoidon ja haasteita on selvitetty myös yhteisesti pariterapiassa. Pari vuotta sitten Henna ja Tauski avioituivat uudelleen ja he elävät nykyisin kahden kodin arkea. Menneisyyden traumat ovat ainakin vielä toistaiseksi jarruttaneet yhteen muuttoa. Iltanuotiolla – Sami Kuronen, uusi jakso julkaistaan torstaisin. IG @samikuronen TikTok @samikuronen
32 afleveringen
Reacties
8En kerennyt edes jaksoa loppuun kuunnella kun lehdessä jo oli uutinen, että erohan se näille tuli taas.
Olen hieman jälkijunassa kahlannut näitä jaksoja läpi sen jälkeen kun Podimon latasin. Tämän jakson kohdalla mietin, että jaksaako kohusuhdetarinaa edes kuunnella mutta onneksi klikkasin play-nappia. Tarinassa kuului niin paljon lämpöä ja "tavallista" tarinaa, kaikkea muuta kuin seiskan lööpit. Sinulla Sami on mahtava taito ja lämmin asenne saada haastateltavien oma ääni ja tarina kuuluviin. Olet kyllä just oikea tyyppi tällaisiin jutusteluhetkiin. Tunnelmallista syksyä 🧡
Aivan uusi kulma tähän kaikkien ”tuntemaan” pariskuntaan. Siis niiiin ihana, herkkä pariskunta. 🥰🥰 Ja ah kuinka taas huomaan, miten väärässä lehtien luomat mielikuvat onkaan. Sami tekee kyllä erittäin tärkeää työtä haastattelijana, keskustelijana.
Sami on taitava työssään ja sai tästä pariskunnasta olennaisen esille 🥰 Loistava haastattelu!
Sami on upean hienovarainen ja lempeä haastattelija🫶 Lämmin kohtaaminen tässäkin jaksossa!
Erosivat sitten, ikävä uutinen! Toivottavasti voivat hyvin
Kuningas alkoholi on niin hallitseva asia jos ei sitä osaa käyttää ja se pilaa monen suhteen. Tauskille propsit, että on saanut käännettyä kelkan oikeaan suuntaan ja samalla saanut uuden mahdollisuuden hienon naisen kanssa. Ei siihen hyvään elämään tarvita glamouria kun oikea ihminen on rinnalla ❣️
Tämä podcastin viehätys on siinä, että Sami ei tee haastatteluja lööppihakuisesti. Sami kohtaa haastateltavat neutraalin kiinnostuneesti riippumatta parin asemasta lööppi medioissa. Kiinnostavaa kuunnella "tavisnäkökulmaa" myös ns. kohujulkkisten suhteesta.
En kerennyt edes jaksoa loppuun kuunnella kun lehdessä jo oli uutinen, että erohan se näille tuli taas.
Olen hieman jälkijunassa kahlannut näitä jaksoja läpi sen jälkeen kun Podimon latasin. Tämän jakson kohdalla mietin, että jaksaako kohusuhdetarinaa edes kuunnella mutta onneksi klikkasin play-nappia. Tarinassa kuului niin paljon lämpöä ja "tavallista" tarinaa, kaikkea muuta kuin seiskan lööpit. Sinulla Sami on mahtava taito ja lämmin asenne saada haastateltavien oma ääni ja tarina kuuluviin. Olet kyllä just oikea tyyppi tällaisiin jutusteluhetkiin. Tunnelmallista syksyä 🧡