228: Meri, murhat ja miljoonaperintö
John Chakalos oli multimiljonääri, joka löydettiin joulukuussa 2013 ammuttuna omasta sängystään. Aluksi tutkijat epäilivät henkirikoksen liittyvän järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Teoria kuitenkin hylättiin nopeasti, sillä rikollisjärjestöjen uhrit katosivat tyypillisesti jäljettömiin sen sijaan, että heidät surmattaisiin omissa kodeissaan.
Tutkijoiden huomio kääntyi vähitellen Johnin perheeseen, jonka sisäiset suhteet olivat myrskyisät. Kolme vuotta John Chakalosin murhan jälkeen perhettä kohtasi uusi tragedia, kun toinenkin perheenjäsen katosi mystisissä olosuhteissa.
Tapaus vaati vielä kolmannen uhrin, eikä henkirikoksia päästy koskaan käsittelemään oikeussaliin. Tapaus on siis virallisesti vailla ratkaisua.
Sisältövaroitukset: lähisuhdeväkivalta, lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta, itsemurha
Podcastia juontaa, tuottaa, käsikirjoittaa Saara Nurmo
Taustatoimittaja Linnea Hellsten
Lähteet:
Netflix
TV-dokumentti: The Carman Family Deaths. Netflix-suoratoistopalvelu.
Tudum by Netflix. What Happened to Nathan Carman? Revisit the Shocking End of the Carman Family Saga.
https://www.netflix.com/tudum/articles/what-happened-nathan-carman
ABC News
Rescued boater Nathan Carman says he 'wasn't responsible' for mom's death.
https://abcnews.com/US/rescued-boater-nathan-carman-responsible-moms-death/story?id=42432870
Son Found After 8 Days Lost at Sea, Mother's Fate a Mystery.
https://abcnews.com/US/son-found-alive-days-lost-sea-mothers-whereabouts/story?id=42361518
Why Nathan Carman, suspected in his mother's murder, remains 'both a victim and a villain'.
https://abcnews.com/US/nathan-carman-suspected-mothers-murder-remains-victim-villain/story?id=120409315
ABC News – YouTube-videot
Nathan Carman Describes Seeing Mom for the Last Time at Sea: Part 1.
https://www.youtube.com/watch?v=FyIHSUdyPuY
Asperger's May Account For Nathan Carman's Behavior After Sea Rescue: Part 2.
https://www.youtube.com/watch?v=x4xaKXDnSTM
Rescued Boater Nathan Carman Says He Wasn't Responsible for Mom's Death.
https://www.youtube.com/watch?v=xPUObdMzd30
Son rescued, mother missing after going adrift at sea | 20/20 Family Lies? Part 1.
https://www.youtube.com/watch?v=NpSKSPt3g-A
Associated Press (AP)
Man charged with killing mother at sea to inherit estate.
https://apnews.com/article/business-indictments-burlington-4170a168524c34c4af64502f989827bc
Rescued boater spent week adrift on raft; mom presumed dead.
https://apnews.com/article/boston-massachusetts-rhode-island-vermont-adc683b86d9e41089b29b314eb4597cd
CBS News
Nathan Carman, charged with killing mother at sea, dies in jail.
https://www.cbsnews.com/amp/boston/news/nathan-carman-death-charges-dropped-linda-carman-vermont/
NBC News
Vermont man accused of killing mom, grandfather to get millions in inheritance.
https://www.nbcnews.com/news/us-news/vermont-man-accused-killing-mom-grandfather-attempt-get-millions-inher-rcna28227
The New York Times
Man Charged With Killing Mother at Sea in Inheritance Scheme Dies in Jail.
https://www.nytimes.com/2023/06/15/us/nathan-carman-dead-vermont-murder-charges-mother-trial.html
Time
The Tragic True Story Behind The Carman Family Deaths.
https://time.com/7335164/carman-family-deaths-true-story/
People
What Happened to Nathan Carman? What to Know About His June 2023 Death, Months Before He Was Set to Go to Trial for Murdering His Mom.
https://people.com/what-happened-to-nathan-carman-11852938
Biography
The True Story Behind Netflix’s ‘The Carman Family Deaths’ and the Disappearance of Linda Carman.
https://www.biography.com/movies-tv/a69413835/the-carman-family-deaths-netflix-true-story
CT Insider
Timeline: Nathan Carman, accused of killing mother at sea, dies.
https://www.ctinsider.com/projects/2023/nathan-carman-update-death-timeline/
E! News
True Story of Netflix's The Carman Family Deaths.
https://www.eonline.com/photos/37979/true-story-of-netflixs-the-carman-family-deaths
Ilta-Sanomat
Nuorukainen pelastui merestä kuin ihmeen kaupalla – pian heräsivät synkät epäilykset.
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011666470.html
Viranomais- ja oikeusasiakirjat
United States Department of Justice
United States Attorney’s Office, District of Vermont. Vermont Man Arrested for Murder on the High Seas and Related Inheritance Fraud Scheme.
https://www.justice.gov/usao-vt/pr/vermont-man-arrested-murder-high-seas-and-related-inheritance-fraud-scheme
US v Nathan Carman – Indictment and FPD Appointment.
https://www.documentcloud.org/documents/21972497-us-v-nathan-carman-indictment-and-fpd-appointment/
Muut
Woods Hole Oceanographic Institution (WHOI)
Limeburner, Richard. Reverse Drift Analysis of the Path of the Chicken Pox’s Life Raft During September 18–25, 2016.
https://www.whoi.edu/science/PO/coastal/RL2007/pdfs/R.%20Limeburner%20Life%20Raft%20Path%20Report%202022revised.pdf
Aikuisen autismikirjon häiriö.
https://www.duodecimlehti.fi/duo14424
Perustietoa autismista.
https://autismiliitto.fi/autismi/perustietoa-autismista/
Children and Young People’s Centre for Justice
‘Out of Control’: Private ‘troubled teen industry’ facilities in the USA and the enabling of institutional child abuse.
https://www.cycj.org.uk/resource/out-of-control-private-troubled-teen-industry-facilities-in-the-usa-and-the-enabling-of-institutional-child-abuse/
The Troubled Teen Industry
https://www.unsilenced.org/the-industry/
Nathan James Carman.
https://www.findagrave.com/memorial/255446502/nathan_james-carman
New England.
https://en.wikipedia.org/wiki/New_England
Comments
46Lempparikaksikko🥰
No ihanaa hei🥰
Arvostan erityisesti Mumin terävää analyysia minusta kuuntelijana ja ennen kaikkea ihmisenä ;) Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. 😌
No äläpä, helppoo olla älykäs, kaunis ja tiedonjanoinen 💜
En tiedä oonko kattonu liikaa elokuvia mutta vaikutti siltä, että hotellin henkilökunta oli mahdollistamassa Stephenin linnoittautumista huoneeseen, koska tämä oli 64-vuotias valkoinen mies, joka käytti valtavasti rahaa kasinolla ja jolla oli joku erikoisasiakkuus sinne. Salee joku iso pomo oli antanut käskyn että tälle erikoistyypille pitää olla erityiskohtelu ja hänen pitää antaa touhuta siellä kaikessa rauhassa 😵💫
Niin jep, se oli tosi outoa?? Tuli kans sellanen fiilis et kun hän nyt on ”arvostettu massimies” niin eipä aleta kyseenalaistamaan että hän kantaa huoneeseensa kasapäin aseita……..
Hei, nyt on valitettavasti annettava vähän risuja: Ensinnäkin minulla ei ollut käryä mistä tapauksesta puhutte ja valitettavasti jaksossa puhutaan asiasta niin kuin kaikki tietäisi. Toisena: huomasin pettyneeni, kun jaksossa on vierailija. 🫣 Itselleni annan risuja siitä, että annan palautetta vasta, kun en pidä jostain. Muistutan siis, että tämä on yksi lempipodcasteistani! ❤️
Hei! Risut on tervetulleita myös, niiden avulla pääsee kehittymään. 🥰 Musaa ja murhia-konsepti on MJT:n ja Murha Mielessä-podin yhteinen projekti ja tehdään näitä jaksoja välillä. Edellinen tuli jouluna, kun käsittelimme Jenni Vartiaisen Seiliä. 🎶 Ensi viikolla ja loppukauden tulee taas jaksoja missä olen vain minä. 😌
Ehkä oma moka, mutta en jaksa kuunnella näitä kahden juttutuokioita. Oliko näistä joku etukäteisilmoitus? On mennyt ohi, jos oli. Sellainen olisi kuitenkin hyvä, niin voisin jättää nämä jaksot väliin.
Nimessä lukee Musaa ja murhia 🤭
Ja Mumi ja Saara bestest! Eminemistä tuli Kim-selkkauksen lisäksi mieleen se että hän dissaili urakalla uransa alussa ollutta Christina Aguileraa, kun Xtina muistaakseni kehtasi calloutata Eminemin Kim kohtelusta. Christina oli 19 ja Eminem 27. Tämän tiedon saatuani tuli vain tosi dorka kuva hänestä vaikka hän on nyt dissannut kaikkia mahdollisia julkkiksia toisaalta.
Hei niinpä muuten olikin!!! En muista tarkkaan näitä juttuja, mutta muistan kyllä. 🫣 Ja siis ylipäätään se semmonen naisten dissailu on jo lähtökohtaisesti vitun noloa. Sanon naisten, koska käsittääkseni räppihommissa nää dis-trackit sun muut kuuluu heidän juttuihinsa ja jos se on kaikille ok, niin jatkakoot. 😅
ihanaa kun Mumi on vieraana 👏❤️
Eiks ookki🥰
Te kaks ootte parasta! 😍 Mun mielestä oli just kiva kun rennosti juttelitte (kauheasta) aiheesta, noinhan se normikeskusteluissakin menee että välillä kun innostuu ni puhuu toisen päälle yms. 😁
No tämäpä just! 😅 Ja mun mielestä tämä oli meidän paras musaa ja murhia just kun oltiin jotenki rennompia ja oli asiaa.. 😁 mut olis ehkä pitänyt alkuun pohjustaa enemmän, niin sitä unohtaa että jotkut kuulijat ovat uusia ja ei esim vältsii tiedä tätä konseptia.
Jeeeeee, ootte molemmat niin upeita ja teitä on ihanaa kuunnella yhdessä ja tää konsepti on paras 😍 Itse tapaus tosi kauhea, muistan hämärästi uutisoinnin, jäi varmaan mieleen juuri tuon festarikontekstin vuoksi. Biisi ei ollut tuttu, mutta hatunnosto Eminemille tästä ja toivottavasti asiat muuttuisivat, hitaasti mutta silti!
Lämmin kiitos kuuntelusta🥰
Mumi on ihan best ❤️ kivaa kun teette näitte!
Kiva että ainakin osa teistä tykkää näistä🥰 näitä on kiva tehä!
Jee, Musaa ja murhia 😎 piti ihan keskeyttää podin kuuntelu ja kuunnella tämä biisi, se oli mennyt täysin ohi ja musavideo oli hyytävä. Mutta hetkinen, siis Ted Bundy -värityskirja 🤦♀️
Niin mä muistelen et semmonen oli kaupoissa yhes vaihees 😂 Kiitos kuuntelusta ja kivasta kommentista! 🥰
Välillä ärsytti, kun vieraan on pakko puhua päälle ja keskeyttää, hyvä aihe, mutta tosi sekavaksi meni just ton takia ja varsinkin alussa vaikutti, ettei taustatyö ollut ihan viimeistelty.
Aijaa, no onpa harmi! 🧐 Mä ite ajattelin et tää oli meidän paras musamurha-jakso. 😁 Mutta totta että puhuttiin vähän päällekkäin ja yritin sitä editoimalla vähän pehmentää. 😁 Ens viikolla tulee taas normijakso. 🫱🏻🫲🏼
Oi teitä vois kuunnella vaikka kuinka pitkään🤩 Ootte ihan parhaita❤️
Kiitos, ihanaa saada tällaista palautetta🥰
Ihan parhaat te. 😻🩷
Jeee🥰 näit on niin kiva tehdä!
Mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu jakso. Toivoisin, että puhuisitte vuorotellen, päällekkäisyys luo hieman levottoman olon. 😁
No mä vähän editissä mietin tätä. Tällä kertaa oltiin mun mielestä tosi rentoja ja tiedettiin hyvin mistä puhuttiin, mut siks ehkä just tuli muutamaan otteeseen päälle puhumista 🫣 yritin editoida tän kuitenki selkeeksi!
Podcastissa taisi mennä yksi asia sekaisin sillä bump stock ei tee aseesta puoliautomaattista, kyseinen Lisäosa ei myöskään muuta asetta oikeaksi automaattiaseeksi, mutta se nostaa tulinopeuden niin korkeaksi, että ase käyttäytyy käytännössä automaattisen aseen tai konekiväärin kaltaisesti.
Ai, mun mielestä nimenomaan alleviivattiin sitä että siitä tulee ”vähän niinku” ei suinkaan varsinainen puoliautomaatti. Ja siis senhän takia ylipäätään se kielto kumottiin kun ei siitä tule _oikea_ puoliautomaattiase. 🧐
Ymmärrän pointin mutta bump stockin idea ei liity siihen, että aseesta tulisi puoliautomaatti, se on jo puoliautomaatti. Lisäosa ei muuta sen toimintaperiaatetta, vaan tekee laukaisusta mekaanisesti nopeamman hyödyntämällä rekyyliä. Käytännössä siis ampuja ei paina liipaisinta joka laukauksella erikseen, vaan aseen liike hoitaa sen.
Mumiiiiii, on ollut ikävä ♥️♥️♥️ Tätä jaksoa pitää säästellä sopivaan tilaisuuteen. Teidän yhteisjaksot on parasta.
Mumi on bestest🥰
Mihin Murha Mielessä -podi julkaisee jaksonsa? Itsellä ei ainakaan näy podimossa, kun muutama kymmenen jaksoa joista uusin vuodelta 2023 🤔 Olisi kiva tietää mistä pystyy kuuntelemaan 🙏🏻
Spotifyssa kyseisen podin kuukausitilauksella saa kuunneltua uudet jaksot!
Kuten Reko tässä jo kertoi, niin Spottarista löytyy itsenäisenä. Siellä on käsittääkseni jotain ilmasiikin jaksoja. 🫶🏻
Jotenkin muistan tän mutta en oo sen enempää ikinä perehtynyt. Mielenkiintoista ja surullista. Tärkeää että näistä asioista puhutaan ni ehkä myös amerikka voi joskus oppia jotakin😕
Vaikee kuvitella, että muuttuisi jos ihan rehellinen oon. 🧐 tarvitsisi enemmän eminemejä ja muita vaikuttavia ihmisiä, vaikka en tiedä et riittäiskö sekään..
Itellä ei tunnu olevan mitään muistikuvaa tästä tapahtumasta. Kai tästä nyt Suomessa on uutisoitu vai onko?
Siis en mäkään muista et tästä olis ollu mitään isompaa juttua Suomessa.. 🧐
Te ootte mun ekat ja alkuperäiset superlempparit 🫶 kiitos ku edelleen teette näitä!
Ihana kuulla varsinkin kun meillä on aina niin kivaa tehdä näitä yhdessä. 💜 Harmi ettei olla saatu omaa podia. 🥹
Eli oma moka 🙂 Mitäs en koskaan lue otsikoita. Tosin vaikka olisin lukenutkin, ei olisi auennut, kun en tiedä nimeltä henkilötä, joita en kuuntele. Jos siis tässä tapauksessa Musaa tarkoittaa toista henkilöä, eikä musiikkia😅
Eminem on ottanut kantaa myös kappaleessa Nowhere fast (extended version) sandy hookin kouluampumiseen! Oon samaa mieltä että eminem on todellakin yksi taitavimmista lyyrikoista. Hyvä jakso! Ihanaa kuulla mumia pitkästä aikaa 🥰
Lempparikaksikko🥰
Arvostan erityisesti Mumin terävää analyysia minusta kuuntelijana ja ennen kaikkea ihmisenä ;) Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. 😌