Afrikan dekolonisaatio

Afrikan dekolonisaatio

Siirtomaavalta Afrikassa alkoi purkautua toden teolla toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Afrikassa oli ollut vain kaksi itsenäistä valtiota, muut eurooppalaisten siirtomaita. Afrikassa teollistuminen ja kaupungistuminen alkoivat vahvistua toisen maailmansodan aikoihin, mikä lisäsi muun muassa työläisten järjestäytymistä ja lukutaitoa sekä vahvisti vapaan lehdistön asemaa. Afrikan eliitti oli myös alkanut kouluttautua siirtomaaisäntien yliopistoissa sotien välissä, mikä synnytti uusia ideoita vapaudesta. Lisäksi siirtomaavaltojen ongelmat ja heikko menestys toisessa maailmansodassa osoittivat siirtomaiden ihmisille, että eurooppalaisvaltiot eivät olleet lyömättömiä. Myös toisen maailmansodan todellinen voittajavaltio, uusi supervalta Yhdysvallat, oli jo vuosikymmeniä vaatinut eurooppalaisilta siirtomaavalloilta kolonialismista luopumista. Siirtomaavallan purkautuminen sujui osassa Afrikan maista rauhallisesti, osa taas ajautui verisiin vapaus- ja sisällissotiin ja osa diktatuuriin, korruptioon ja kleptokratiaan.

Kilpajuoksu Afrikkaan

Vielä 1880-luvun alussa eurooppalaisilla oli siirtomaita Afrikassa lähinnä vain rannikoilla, vaikka lähes koko muu maailma oli jo jaettu ja kartoitettu. Mutta vain noin 30 vuotta myöhemmin lähes koko manner oli siirtomaavaltojen hallinnassa. Afrikan jakamisesta, tai ainakin sen pelisäännöistä, sovittiin eurooppalaisten kesken afrikkalaisia kuulematta vuonna 1884-85 Berliinin konferenssissa, vaikka itse valloitukset tapahtuivat pääosin vasta myöhemmin. Koko niin sanotun kilpajuoksun Afrikkaan aloitti Belgian kuningas Leopold, joka keplotteli itselleen Kongon, valtavan kokoisen alueen keskellä eurooppalaisille vielä tuntematonta pimeää maanosaa. Siirtomaita valloittivat lisäksi Britannia, Ranska, Saksa ja Italia. Portugali puolestaan laajensi vanhoja siirtomaitaan länsi- ja itärannikolla sisämaahan päin. Myös Espanjalla oli jo ennestään siirtomaita Afrikassa. Afrikkaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.

Vieraana Lasse Lehtinen: Sotien syyllisyys

Keväällä 1946 päättyi oikeudenkäynti, jossa entinen tasavallan presidentti, neljä entistä pääministeriä ja kolme entistä ministeriä tuomittiin vankeuteen ”sotiin syyllisinä”. Lasse Lehtisen kirja “Sotien syyllisyys jälkiviisaassa tarkastelussa” kuvaa Suomen maaperällä koettua näytösoikeudenkäyntiä, jossa neuvostodiktatuuri ja kotimainen äärivasemmisto painoivat päälle. Kiistelevän kansankunnan enemmistön mielestä Suomea nöyryytettiin ja juurrutettiin idän vaikutuspiiriin.

Vakoojaässä Sidney Reilly

Hänen ihailijansa ovat kutsuneet häntä kaikkien aikojen suurimmaksi vakoojaksi, kun taas arvostelijat pitävät häntä vain tarinankertojana ja huijarina. Oliko hän Britannian salaisen palvelun taitavimpia vakoilijoita vai henkilökohtaisen hyödyn ajama pyrkyri? Hänen elämänsä oli yhtä seikkailua monella mantereella kunnes se päättyi kohtalokkaalla tavalla metsässä Moskovan ulkopuolella vuonna 1925. Sidney Reilly on yksi niistä, joita on väitetty James Bondin esikuvaksi.

Pääsiäissaaren nousu ja tuho

Pääsiäissaari, Rapa Nui, oli satoja vuosia eristyksissä muusta maailmasta eteläisellä Tyynellämerellä niin sanotun Polynesian kolmion kaakkoiskärjessä. Siellä kukoisti kuitenkin omintakeinen kulttuuri, josta tunnetuin ja näkyvin jäänne ovat kiviset moai-patsaat. Eurooppalaiset löysivät saaren 1700-luvulla, ja 1800-luvun puoliväliin tultaessa sen väestöä olivat koetelleet traagisin seurauksin kulttuuris-uskonnolliset murrokset, eurooppalaiset taudit ja orjuus. Saaren väestö romahti ja kulttuuri tuhoutui.