Peter & Peter
Siirtomaavalta Afrikassa alkoi purkautua toden teolla toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Afrikassa oli ollut vain kaksi itsenäistä valtiota, muut eurooppalaisten siirtomaita. Afrikassa teollistuminen ja kaupungistuminen alkoivat vahvistua toisen maailmansodan aikoihin, mikä lisäsi muun muassa työläisten järjestäytymistä ja lukutaitoa sekä vahvisti vapaan lehdistön asemaa. Afrikan eliitti oli myös alkanut kouluttautua siirtomaaisäntien yliopistoissa sotien välissä, mikä synnytti uusia ideoita vapaudesta. Lisäksi siirtomaavaltojen ongelmat ja heikko menestys toisessa maailmansodassa osoittivat siirtomaiden ihmisille, että eurooppalaisvaltiot eivät olleet lyömättömiä. Myös toisen maailmansodan todellinen voittajavaltio, uusi supervalta Yhdysvallat, oli jo vuosikymmeniä vaatinut eurooppalaisilta siirtomaavalloilta kolonialismista luopumista. Siirtomaavallan purkautuminen sujui osassa Afrikan maista rauhallisesti, osa taas ajautui verisiin vapaus- ja sisällissotiin ja osa diktatuuriin, korruptioon ja kleptokratiaan.
48 episodios
Comentarios
0Sé la primera persona en comentar
¡Regístrate ahora y únete a la comunidad de Peter & Peter!