Sydänääniä

Jaksossa Karon aviopuoliso Paavo kertoo heidän esikoisensa syntymästä omasta näkökulmastaan. Paavo tuki puolisoaan raskausaikana ja ajatteli todennäköisyyksiä pelkojen iskiessä päälle. Hän koki, että kiintymyssuhde vauvaan alkoi kunnolla kehittymään vasta syntymän jälkeen. Kun puoliso valmistautui aktiivisesti synnytykseen, myös Paavo valmistautui rinnalla. Synnytyksen käynnistyminen spontaanisti 37+1 oli kuitenkin yllätys ja hänen kokemuksensa oli, ettei hän ollutkaan vielä valmis siihen. Synnytys käynnistyi vesienmenolla päiväsaikaan, jonka jälkeen Paavo oli puolisonsa kanssa kotona noin yhdentoista tunnin latenssivaiheen ajan. Alkuyöstä supistukset tihenivät ja napakoituivat, ja Paavo auttoi supistuksissa esimerkiksi selän akupisteitä painamalla. Puoliltaöin he siirtyivät sairaalaan. Synnytys oli hyvin käynnissä ja avautumista oli tapahtunut jo 3 senttiin asti. Reilun tunnin päästä supistukset olivat niin voimakkaita, että oli aika ottaa epiduraali. Synnytys etenikin tosi nopeasti ja kolmen aikaan he pääsivät jo ponnistamaan. Ponnistusvaihe ei kuitenkaan edennyt, sillä vauva oli avotarjonnassa ja syntyi lopulta imukuppiavusteisesti. Vauva lähti heti synnyttyään heti vastasyntyneiden teho-osastolle ja Paavo lähti mukaan. Vajaa tunti syntymän jälkeen vauva pääsi äidin rinnalle. Jakso on nauhoitettu noin vuosi esikoisen syntymän jälkeen.

Jaksossa vierailee Kamppailu synnytyksestä - suomalaisen synnytyskulttuurin murros -hankkeen hankejohtaja Kaisa Kuurne, joka kertoo monivuotisesta uraauurtavasta tutkimuksesta.  Hankkeessa tutkitaan yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta muun muassa synnytyskokemuksia, synnytysaktivismia, ammattilaisten orientaatioita ja synnytyksen hoitokäytäntöjä, eri synnytystapoja, kätilötyötä, eri toimijoiden (esim. synnyttäjät ja näiden kumppanit, kätilöt, lääkärit, doulat, äitiysfysioterapeutit ja psykoterapeutit) erilaisia orientaatioita, synnytysosastojen tiloja ja teknologioita. Jos haluat osallistua tutkimukseen, voit lähettää oman raskaus- ja synnytyskokemuksesi kirjallisesti tutkimukselle sähköpostitse kamppailusynnytyksesta@gmail.com. Lisätietoja löydät esimerkiksi facebookista Helsinki Group for Birth Research - Suomalaisen synnytyskulttuurin murros.

Hami halusi synnyttää myös kolmannen lapsensa kotona. Raskausviikon 36 lääkärineuvolassa kuitenkin todettiin, että vauva on yllättäen perätilassa. Näin ollen valmistautuminen sai uudet suunnat: jos vauva kääntyisi raivotarjontaan, hän voisi synnyttää kotona. Jos magneettikuvissa todettaisiin, että vauva mahtuisi perätilassa alateitse, hän voisi synnyttää alateitse sairaalassa. Jos lantion sisätilan mitat eivät antaisi periksi, hän menisi suunniteltuun sektioon. Hami teki aktiivisesti töitä vauvan kääntämiseksi ja kolmannella kääntöyrityksellä vauva lopulta kääntyi! Viikko vauvan kääntymisen jälkeen synnytys käynnistyi supistuksilla illasta ja kymmenen aikaan illalla Hamilla oli säännölliset supistukset. Esikoisen aktiivinen synnytys oli kestänyt 6h ja kuopuksen aktiivinen synnytys vain 2h, joten Hamilla ja synnytystiimillä oli odotus, että ehkä tämäkin tapahtuisi nopeasti. Synnytys kesti kuitenkin koko yön. Aamuyön tunteina Hami koki epätoivoa ja ajatteli, että huolimatta hänen vahvasta kehoyhteydestään hän ei osaa tätä, hän ei ymmärrä miksi synnytys ei etene ja hän haluaisi keskeyttää koko homman. Vauvan tarjonnassa oli oletettavasti häikkää, ja hän pääsi korjaamaan asentoaan aamun rebozo-liinailulla. Tämän jälkeen asiat etenivätkin nopeasti. Hami istui synnytysjakkaralle, jossa vedet menivät samantien ja ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia. Ensimmäiset päivät Hami vietti vauvan ja perheen kanssa pesien kodin lämmössä kirkkaissa kevätpäivissä.  Hami mietti synnytykseen valmistautumista seuraavien kysymysten avulla. Miten voi vahvistaa luottamusta? Miten voi odottaa odottamatonta? Miten voi luottaa mysteeriin kun mysteeristä ei tiedä?

Ellun miehellä on kilpirauhasen vajaatoiminta ja tämän takia siittiöitä ei ole. Siksi raskautumisiin on liittynyt hänen miehensä hedelmöityshoidot. Kun hedelmöityshoitoja oli takana vajaa vuosi, Ellu teki positiivisen raskaustestin. Ellu voi raskaana hyvin, vaikka häneen iskikin valtava hajuherkkyys. Synnytys käynnistyi 38+5 aamuyöstä supistuksilla. Yhdeksän aikaan Ellu oli miehensä kanssa sairaalalla, koska supistusten välit olivat niin lyhyet vaikka supistukset eivät kovin kipeitä vielä olleetkaan. Kahdentoista aikaan Ellulla meni vedet ja synnytys eteni rytinällä. Puolen tunnin ponnistusvaiheessa lapsi syntyi kädet poskilla. Esikoinen joutui olemaan vastasyntyneiden teholla muutaman päivän infektion vuoksi ja he olivat sairaalalla yhteensä viikon syntymän jälkeen. Esikoisen syntymän jälkeen Ellun mies kävi säilömässä siittiöitään, ja kun toive kuopuksesta vahvistui, Ellu aloitti omat hormonipistokset ja kävi luovuttamassa munasoluja. Viikon päästä tästä sairaalalla laitettiin Ellulle hedelmöittynyt munasolu kohtuun, jonka jälkeen heidän piti odottaa kaksi viikkoa ennen kuin raskaustestin sai tehdä. Alkion siirto onnistui ja he raskautuivat. Kuopuksen raskausaikana Ellu voi todella huonosti. Kuopuksen synnytys käynnistyi 38+4 lapsivesienmenolla. Supistukset eivät olleet kovin kipeitä, mutta Ellulle tuli intuitio, että olisi hyvä siirtyä sairaalaan. Sairaalalla hän oli hetken aikaa ammeessa, mutta poistui koska vesi alkoi tuntua kylmältä. Hän ehti olla sairaalassa pari tuntia, kun kuopus syntyi vartin ponnistusvaiheessa.

Anni kertoo jaksossa esikoisensa suunnitellusta sektiosynnytyksestä. Anni oli ajatellut jo ennen raskautumista, että sektiosynnytys saattaisi olla hänen tapansa synnyttää. Hänellä oli toimenpidepelko, joka liittyi kumpaankin synnytystapaan. Anni toivoi, että synnytys olisi vauvalle turvallinen, hänelle turvallinen ja että synnytys olisi hallittu. Raskauden puolivälissä Anni tapasi pelkopolilla synnytyslääkärin, jonka kanssa keskusteli aiheesta. Hän sanoi rehellisesti, että kumpikaan synnytystapa ei tunnu hyvältä, jolloin lääkäri ehdotti takarajasektiota. Jos synnytys käynnistyisi spontaanisti ja vauva olisi optimaalisessa tarjonnassa, hän voisi synnyttää alateitse. Mutta hän ei haluaisi käynnistystä ja jos vauva ei syntyisi tiettyyn aikaan mennessä, niin hän menisi suoraan sektioon. Aurinkoisena toukokuisena aamuna 40+0 Anni käveli miehensä kanssa Espoon sairaalalle, ilmoittautuminen oli klo 7.00. Hän sai valmistautua hetken rauhassa, mutta yhdeksän aikaan tulikin tieto, että hän on päivän ensimmäinen sektio. Hänet valmisteltiin leikkaukseen ja hän sanoi leikkaavalle lääkärille, että haluaisi sulavat tikit. Lääkäri totesi, että oli ajatellut laittavansa toisenlaiset, mutta hän laittaa sulavat. Annilla oli myös oma synnytyspelkokätilö paikalla ja hän sai tukea, kun toimenpiteet alkoivat jännittää. Valmisteluissa kesti tunti, jonka jälkeen mies sai tulla leikkaussaliin. Kun vauva syntyi, lääkäri totesi, että iso poika syntyi. Vauvan apgar-pisteet olivat 9-9-10 ja anni sai hänet heti rinnalle. Vauva syntyi 9.36 ja leikkaus päättyi 11.17. Koska Annia ommeltiin niin kauan, hänen puudutteensa alkoi heikentyä. Hän ei tuntenut kipua, mutta hän tunsi jotain. Hän oli saanut niin paljon lääkitystä, että hän otti pienet torkut ja mies lähti vauvan kanssa heräämöön. He olivat sairaalassa kolme päivää.