Ufotutkimut

Minulla oli eilen ilo nähdä tämä elokuva valkokankaalta pienen kaupunkimme elokuvateatterissa. Elokuva näytettiin kakkossalissa, kyllä, meillä on sentään kaksi salia, mutta itseni lisäksi sitä oli katsomassa vain viisi muuta ihmistä. Sanoisin heti ensikuulemalta, että Poor Thingsissä on Lanthimosin elokuvien paras soundtrack, paikoitellen se kuulosti jopa pompöösiltä ja pateettiselta. Ja se toimi. Toinen silmiinpistävä asia tässä elokuvassa on seksuaalisuuden ja ihan kovan seksin rooli, kuten jokin iltapäivälehtikin asiaa valaisi. Lisäksi, kuten yksi lehti otsikoi, Emma Stonen hahmo mm. pissaa alleen jo alkuvaiheilla.

Oli 1990-luvun alku, kun lapsen maailmankuvani muuttui. Oli kevät/alkukesä, ja olin perhepäivähoitopaikan pihamaalla leikkimässä ystäväni Karin kanssa. Yhtäkkiä Kari osoitti alemmas laskevaa takapihaa kohti. Tonttia näytti lähestyvän lentävä kohde. Nopeasti se saavutti meidät ja lensi meidän kohdallemme. Kohde oli metallin- harmaa, ja se näytti ohjukselta sillä erolla, että sen päällypuolella oli ikkuna ja sisällä näytti istuvan joku. Tai jokin.

Netflixin valikoimassa on paljon kuraa ja tämän kuran seassa paljon sellaista, jota ei ikipäivänä olisi julkaistu edes suoraan VHS:lle. Sitten siellä on joitakin oikeita helmiä, kuten I Don't Feel at Home in This World Anymore tai Don't Look Up tai vaikka uudempi Leave The World Behind. Jostakin syystä kaikkia näitä tuntuu yhdistävän tietynlainen eksistentiaalinen tiedostus, uhka ja/tai ahdinko. Sarjojen puolelta täytyy mainita ihanien Jonah Hillin ja Emma Stonen näyttelemä Maniac, joka yhdistää scifiä, fantasiaa, mielenterveysongelmia, psyykenlääkitystä ja kertakaikkisen hyvää draamakerrontaa keskenään ennennäkemättömän hienolla tavalla.

Tässä jaksossa esittelen kirjailija Diana Pasulkan työtä, jossa yhdistyvät esimerkiksi katolinen usko ja ufot sekä kummat kokemukset näissä molemmissa. Kerron myös Kirsti Runavikin kirjasta Babalon – Jack Parsonsin Suuri Työ, ja esittelen kevyesti Parsonsin lyhyen elämän vaiheita.

Vuoden 2023 loppupuolella herätti kohinaa ja naureskeluja Mexicon UAP-kuulemiset, joissa esiteltiin, ensiksi väitettyjen ei-ihmisperäisten olentojen muumioituneita ruumiita, ja toiseksi, niitä tutkineen ryhmän keräämiä ja analysoimia tietoja. Täällä Suomessakin asia pääsi iltapäivälehtien sivuille, ainakin netissä. Omassa somessani ihmiset tuntuivat suhtautuvan asiaan kevyin naurahduksin. Itsellä ensimmäinen reaktio oli innostus ja ihmetys, sillä uutiskuvissa näkyneiden ”ruumiiden” päät ja niiden koot muistuttivat omassa ufohavainnossani näkemäni olennon päätä ja kasvoja (vaikkakin näkemälläni olennolla oli kypärä päässään). Asiaa jo joitakin vuosia aiemmin seuranneet somettajat tekivät huomion, että ruumiit nyt kuulemiseen tuonut Jaime Maussan oli aiemmin ”tuomittu” mediassa huijariksi ja että hänen aiemmin esittämänsä ruumiit paljastuivat yksinkertaisiksi, huonosti valmistetuiksi väärennöksiksi.