Pieni karanteenikirjakerho

Keskustelemme elokuvaohjaaja Suvi Westin kanssa hänen esikoisromaanistaan Syntien kummun naiset. Siinä elokuvantekijä Suvi West palaa kotimaisemiin Saamenmaalle valimistelemaan tietokirjaa saamelaisnaisia, myyttejä ja todellisuutta. Hyvin apurahoitettu projekti alkaa kuitenkin takkuilla ja romaani rikkoo simppeliä autofiktioasetelmaa viimeistään kun tunnollisen kertojan rinnalle ilmestyvät sivupersoonat Flow-Suvi ja teini-Suvi.  Syntien kummun naisten keskiössä on tarinan kertominen. Kuka kertoo kenen tarinaa, ja miten? Romaani rikkoo "hyvän tarinankerronnan" sääntöjä, se harahutuu sivupoluille ja anekdootteihin, loikkii assosiatiivisesti, on levitä käsiin (mutta kutoo kyllä itsensä kokoon lukijaa tyydyttävästi lopulta). Sekä kirjailija että romaanihenkilö Suvi Westille tarinankertojuus on identiteetin ja taiteentekemisen oleellisin osa. Vähemmistöä edustavalle taiteilijalle sälytetään tehtäviä ja velvollisuuksia riippumatta siitä, haluaako hän edustaa esim. "kansaa" vai tehdä taidetta, joka kiinnostaa häntä itseään. Romaani purkaa myyttejä saamelaisista naisista (ja muistakin), mutta kyseenalaistaa samalla "Suvi Westin" omaa roolia ja tapaa käsitellä (tai olla käsittelemättä) saamelaisuutta taiteessaan. Samalla se onnistuu olemaan hirveän hauska ja ruumiillinen nykyromaani. Kuuntele ja lue! Osta Syntien kummun naiset https://kustantamo.sets.fi/kirja/syntien-kummun-naiset/?attribute_pa_format=kovakantinen Suvi Westin kuva Susanna Kekkonen

Vuoden 2024 tietokirjallisuuden J.A. Hollo -palkinnon saanut Sanna van Leeuwen kertoo monipuolisesta urastaan hollannin- ja saksankielisen kirjallisuuden parissa.

Emilia Suvialan toisen romaanin nimi viittaa Piilaaksoon. Keskustelemme episodiromaanista muotona, Laaksosta metaforana ja kollektiivisena mielenmaisemana, mutta myös keskenään hyvin eriilaisten ihmisryhmien kotina. Mitä vanhoille asukkaille taoahtuu, kun hillittömän rikkaat teknologiamenestyjät valtaavat kotikaupungin? Pohjois-Kalifornian maisemiin on hakeuduttu pitkään myös henkistymään, onko sillä enää muuta merkitystä kuin tarjota ympäri vuorokauden työskenteleville menestyjille sopivan tehostettu henkireikä? Vai onko se kaninkolo. Laakso-romaanissa innovoidaan kuoleman ja menetyksen "käsittelyyn" (tai sen kieltämiseen) sopivaa simulaatiota. Todellisuudessakin on jo tekoälyapureita, joiden avulla voi jatkaa kuin toinen ei olisi kuollut. Puhumme narsistista tekki-innovaattorijengiä riivaavasta ikuisen elämän unelmasta, kuolemanpelosta, yksinäisyysepidemiasta ja muista oireista jotka johtuvat ihmisen ikävästä Toisen luo.

Keskustelemme kirjailija Jarkko Volasen kanssa hänen kolmannesta romaanistaan Vainovalkeat. Vainovalkeat kuvaa elämää autoritaarisessa valtiossa. Totalitarismi on jo edennyt siellä pitkälle, mutta vain jatkaa otteensa kiristämistä. Medaljonkikaupunki ja sitä ympäröivä maa muistuttaa Venäjää, mutta kuten jatkuvasti uutisista saamme lukea, kansalaisoikeuksien nävertämisessä, kansan jakamisessa eriarvoisiin luokkiin, mielipiteen vapauden rajoittamisessa ja muissa ihmisoikeusrikkomuksissa ei ole mitään olemuksellisen "venäläistä" tai "sosialismin perua". Autoritääriset hallinnot löytävät ja tukevat toisiaan jokaisessa maanosassa, vallitsevasta talousjärjestelmästä riippumatta. Vainovalkeiden keskushenkilöiden kautta lukija pääsee kokemaan, miten totalitarismi konkreettisesti kaventaa elintilan, miten valehtelusta tulee keino selvitä, ja mitä tapahtuu kun edes kotona ei voi olla rauhassa. Kirjailija Volanen kertoo teemoista, joita kirjan pareiksi ryhmitellyt keskushenkilöt edustavat. Veljekset Valdemar ja Viktor ovat ääripäät opportunistisen sopeutumisen ja hauraaksi potkitun kapinallisen rooleissaan mutta heitä myös yhdistää vahva side. Anna ja Elena pyrkivät jatkamaan tärkeää työtä yliopistossa ja ihmisoikeusjärjestössä, mutta heidän epäiltävä kaikille ja valehdeltava (itselleenkin) pysyäkseen turvassa. Romaani ei tarjoa sankareita ja pahiksia,mutta paljon samastuttavaa, ja kääntää peilin omahyväisen "länsimaisen liberaaliin" lukijaan. Kuinka paljon oikeuksien karsimista me olemme valmiita sietämään "kansallisen turvallisuuden" nimissä? Vainovalkeat on kauhean todenmukaisesta maailmastaan huolimatta yllättävän toiveikas romaani. Kaunis ja tarkka kieli yhdistyy kiehtovaan juoneen. Se on suuri romaani joka pitää lukea juuri nyt. Osta Vainovalkeat https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/vainovalkeat/5210148

Runoilija Vesa Haapalan uusi teos Maallisten ilojen puutarha lähti liikkeelle siitä että runoilija katsoi Hieronymus Boschin samannimistä triptyykkiä ja kirjoitti mitä näki. Kuuntelijan kannattaa katsoa myös, esim. interaktiivinen Maallisten ilojen puutarha osoitteessa https://archief.ntr.nl/tuinderlusten/en.html päästää lähelle yksityiskohtia ja avaa tutkimustietoa ja teorioita Boschin maalauksen symboliikasta. Niinpä podcastilla katsomme yhdessä taulua ja runokirjaa. Molemmissa liikutaan paratiisista helvettiin mutta viipyillään siinä välissä ylitsepursuavien nautintojen puutarhassa. Tai ehkä kierretään kehää, vastapäivään. Jokainen osio sisältää jo vihjeen seuraavasta. Jos joskus vuosien 1490-1500 välissä maalatun taulun näkökulma on Jumalan, Haapalan runoissa luojan roolia saattaa ottaa tekoäly - jopa kirjan graafista ilmettä myöten. Myös Boschin helvetti on täynnä teknologiaa ja meteliä, mutta paratiisin (tylsä) idylli taas kätkee sisäänsä kuvitteellisia eläimiä ja mahdottomia otuksia. Miten metodi synnyttää runoutta? Miten Haapala, joka on myös kirjallisuudentutkija, suodattaa kaiken Boschista näkemänsä ja lukemansa? Miten kieli soi paratiisissa, miten se hajoaa kakofoniaksi helvetissä?