Itsemurhakuningas

Nikander sai kylkeensä kumiluodin ja parkaisi. Hän käännähti kylkeään pidellen. Hehkulamppu heilui kyynelkaasun keskellä. Tuntui kuin hänen päänsä olisi räjähtänyt minä hetkenä hyvänsä kuin meksikolainen piňata. Nikander painoi luomensa kiinni ja toivoi olevansa jossakin muualla. Edeltävät kaksi kuukautta olivat olleet silkkaa painajaista: kuumilta roskilta löyhkääviä sellejä, syömäkelvotonta ruokaa, korventavaa kuumuutta, vartijoiden kovakouraista kohtelua ja ahtautta. Nikander piteli aristavaa kylkeään. Oli vaikeata osoittaa tarkalleen sitä kohtaa, jolloin kaikki oli alkanut mennä pieleen, mutta jostain oli aloitettava. Petri Nurmen romaani Itsemurhakuningas jatkuu siitä, mihin hänen esikoisromaaninsa Vankilaromaani päättyy. Kasperi Strömin kuolema on heittänyt kaiken ylle pitkän varjon. Lotto, Kuhalampi ja Nikander kipuilevat menetyksen kanssa. Suomessa asiat lähtevät sivuluisuun ja rikollisten tie vie Brasiliaan. Siellä kolmikko piilottelee lain kouraa. Ensin kaikki tuntuu uudelta alulta, mutta vanhat synnit seuraavat perässä, ja Lotto ja Nikander päätyvät pahamaineisen Urso Brancon vankilaan syytettyinä kolmoismurhasta. Lakimies Eloa Guimaraesilla on toivoton tehtävä saada Lotto ja Nikander ulos telkien takaa. Kuhalampi selvittää taakse jättämiään sotkuja, joihin lukeutuu muun muassa orpona ajelehtiva satojen kilojen huumelasti. Epätoivo ulottuu Porto Velhon kuumasta auringosta Lehtimäen kylmään talveen. Silmukka kiristyy kaikkien kaulojen ympärillä, kunnes todellinen Itsemurhakuningas näyttää kyntensä. Itsemurhakuningas on moderni western, joka ei piilottele esikuviaan. Romaani yllättää lukijansa joka käänteessä eikä turvaudu perinteisistä dekkareista tuttuihin ratkaisuihin. Huumoria ja nasevaa sanailua ei puutu tälläkään kertaa.