Kadonnut sisar

Kadonnut sisar

Äänikirja by Lucinda Riley

Seitsemännen sisaren arvoitus Lucinda Rileyn rakastetun romaanisarjan seitsemännessä osassa Kadonnut sisar on tullut vihdoinkin aika kertoa puuttuvan sisaren, Meropen, tarina. D’Aplièsen sisarukset suunnittelevat adoptioisänsä muistojuhlaa, johon he haluaisivat mukaan myös kadoksissa olevan sisarensa. Hänen olinpaikastaan löytyneet uudet johtolangat vievät aluksi uusiseelantilaiselle viinitilalle, mutta melko pian alkaa vaikuttaa siltä, ettei seitsemäs sisar tahdo tulla löydetyksi. Vuonna 1920 Irlannin West Corkissa puhaltavat vapaudenkaipuiset tuulet, joiden tuiverrukseen Nuala Murphy ripustaa pyykkiä kuivumaan. Nualan perheen maatila on IRA:n salainen turvatalo, ja vaatteet kuuluvat brittihallintoa vastaan taisteleville miehille. Samalla narulla liehuvat myös Nualan sulhasen paidat. Kun Nuala pestataan yllättäen brittiperheen sodassa rampautuneen pojan avustajaksi, hänelle avautuu toisenlainen rooli hallinnonvastaisessa taistelussa. Nualan rohkea sydän osaa varautua vaaroihin, mutta ei uuteen ystävään. Kadonnut sisar -romaanissa sisarukset Maia, Ally, Tähti, CeCe, Tiggy ja Electra avaavat salaisuuksien solmuja ja vievät jälleen huikaisevalle matkalle Tyynen valtameren tuliperäisiltä saarilta aina Irlannin smaragdinvihreille nummille asti.

Aloita 7 vrk maksuton tilaus

Kokeilun jälkeen 9,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.

Aloita maksutta

Aloita 7 vrk maksuton tilaus

Kokeilun jälkeen 9,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.

Podimon podcastit

Mainoksista vapaa

Maksuttomat podcastit

Äänikirjat

20 tuntia / kk

Aloita maksutta

Vain Podimossa

Suosittuja äänikirjoja