Kultainen vasikka

Kultainen vasikka

Äänikirja by Janne Huuskonen

Sukellus suomalaisen rikollisuuden kovaan ytimeen. Kahden tutkivan journalistin kirja moottoripyöräjengiläisten ja vanhan alamaailman yhteenotosta ja konfliktin jälkeisestä yhteiselosta. Suomen alamaailma mullistui 1990-luvulla, kun Helvetin enkelit ja Bandidos saapuivat maahan. Jengit tappelivat ensin keskenään, ja Sörkan vankilassa bandiitit ottivat yhteen myös vanhan rikolliskaartin kanssa. 1997 Bandidos solmi rauhan Enkelien ja perinteisten rikollispomojen kanssa. Aiemmin vanha kaarti halveksui jengiläisten liivejä, mutta pian sovun jälkeen osa heistä verhoutui itsekin nahkaliiveihin. Eräs uusista jengiläisistä oli Keijo Vilhunen, yksi United Brotherhood -jengin pomoista. Vilhunen tuomittiin Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion kanssa törkeistä huumerikoksista vuonna 2016. Laajaan haastatteluaineistoon perustuva Kultainen vasikka kertoo myös, millaista on olla jengiläisen puoliso, kuinka jengiläisten rasvabuutsit vaihtuivat merkkilenkkareihin – ja miten järjestäytynyttä rikollisuus Suomessa ylipäätään on. Rikostoimittajat Mikko Gustafsson ja Janne Huuskonen kertovat kirjassaan suuret tarinat, jotka eivät taipuneet uutisjutun formaattiin. Gustafssonilta on ilmestynyt aikaisemmin yhdessä Jantso Jokelinin kanssa kirjoitettu tietokirja Kebutabu. Huuskonen kuului työryhmään, joka sai 2018 Bonnierin Suuren journalistipalkinnon Vuoden juttu -sarjassa.

Aloita 7 vrk maksuton tilaus

Kokeilun jälkeen vain 9,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.

Aloita maksutta
Loistava design ja vihdoin on helppo löytää podcasteja, joista oikeasti tykkää
Kiva sovellus podcastien kuunteluun, ja sisältö on monipuolista ja kiinnostavaa
Todella kiva äppi, helppo käyttää ja paljon podcasteja, joita en tiennyt ennestään.

Aloita 7 vrk maksuton tilaus

Kokeilun jälkeen vain 9,99 € / kuukausi.Peru milloin tahansa.

Podimon podcastit

Mainoksista vapaa

Maksuttomat podcastit

Äänikirjat

20 tuntia / kk

Aloita maksutta

Muita podcasteja yksinoikeudella

Suosittuja äänikirjoja