coverImageOf

Dyynin lapset

Kirjoittanut Frank Herbert Lukija Ilkka Villi

5/5

Aloita nyt

3 kuukautta hintaan 1 €. Sitten 7,99 € / kuukausi. Peru milloin tahansa.

Lisää Dyynin lapset

Monumentaalinen scifisaaga saa jatkoa. Dyynin lapset oli 1970-luvun tieteiskirjallisuuden suurtapahtuma. Nyt ensi kertaa suomeksi ilmestyvä, kauan odotettu klassikkoteos on edelleen ajankohtainen, enteellinen ja genrensä huippua. Yhdeksän vuotta sitten keisari Paul Atreides katosi Arrakisin autiomaahan. Hän jätti jälkeensä vastasyntyneet lapsensa Leton ja Ghaniman. Kaksosilla on perintönään isänsä ennusnäyt ihmiskunnan kohtalosta. Maailmankaikkeutta hallitsee Atreidesin suvun nimissä kaksosten täti Alia, mutta hänen valtaansa uhkaavat niin poliittinen juonittelu kuin hänen oman perimänsä kahleet. Monikerroksinen Dyyni-sarja syventyy ympäristötuhoon, kulttuurien yhteentörmäyksiin, uskonnolliseen ääriajatteluun ja tyrannihallintoihin. Isojen muutosten keskellä häilyy kysymys siitä, kuinka suuri tai pieni voi yksi ihminen olla. Frank Herbert (1920–1986) oli tieteiskirjallisuuden suurimpia uranuurtajia. Hänen pääteoksenaan pidetään Dyyni-sarjaa, josta on aiemmin suomennettu Dyyni sekä Dyynin messias. Scifimonumentti Dyyni on myös nähty kahdesti valkokankaalla: ensin David Lynchin ja nyttemmin Denis Villeneuven sovituksena. Uusimman elokuvan jatko-osa saapuu elokuvateattereihin helmikuussa 2024. Myös Dyynin lapsista on tehty minisarja Frank Herbert’s Children of Dune (2003).

Frank Herbert - Author
Ilkka Villi - Narrator

  • Arvosana: 5/5

  • Kesto: 19T 32M

  • Kieli: suomi

  • Tyyppi: Äänikirja

Kategoria

Valitse tilauksesi

Rajoitettu tarjous

Premium

  • Podimon podcastit

  • Lataa offline-käyttöön

  • Peru milloin tahansa

3 kuukautta hintaan 1 €
Sitten 7,99 € / kuukausi

Aloita nyt

Premium

20 tuntia äänikirjoja

  • Podimon podcastit

  • Lataa offline-käyttöön

  • Peru milloin tahansa

30 vrk ilmainen kokeilu
Sitten 9,99 € / kuukausi

Aloita maksutta

Premium

100 tuntia äänikirjoja

  • Podimon podcastit

  • Lataa offline-käyttöön

  • Peru milloin tahansa

30 vrk ilmainen kokeilu
Sitten 19,99 € / kuukausi

Aloita maksutta

Vain Podimossa

Suosittuja äänikirjoja

Aloita nyt

3 kuukautta hintaan 1 €. Sitten 7,99 € / kuukausi. Peru milloin tahansa.