Pahan Äärellä
Eksklusivt hos Podimo

Pahan Äärellä

Podkast av Selma Catic

Pahan äärellä -podcastissa kuulet erilaisista rikostapauksista, joista kukin on jollain lailla poikkeava. Jokainen jakso kertoo vangitsevalla tavalla yhden rikoksen, ja jaksojen joukossa on niin selvitettyjä kuin selvittämättömiäkin tapauksia. Jaksoehdotuksia ja palautteita voi laittaa esimerkiksi Instagramin puolella tai sähköpostilla. Uusi jakso tiistaisin. Seuraa podcastia ja varmista, että yksikään jakso ei jää väliin. Host: Selma Catic Instagram: @pahanaarella Facebook: Pahan Äärellä Email: pahanaarella@gmail.com 

Alle episoder

144 Episoder
episode 141 - Nurkkaan ahdistettu artwork
141 - Nurkkaan ahdistettu

Tämänkertainen tapaus sai alkunsa heinäkuussa vuonna 2022, kun 52-vuotias Nicolae Miu puukotti useita ihmisiä Apple- nimisellä joella, Wisconsinissa, St. Croixin piirikunnassa, Yhdysvalloissa. Puukotuksen seurauksena yksi henkilö kuoli ja viisi loukkaantui. Välikohtaus sattui keskellä kirkasta päivää useiden todistajien läsnä ollessa. Nick väitti oikeudessa toimineensa itsepuolustukseksi, sillä hänet oli hänen mukaansa ahdistettu nurkkaan ja hän oli tuntenut olonsa uhatuksi. Oliko kyseessä todella itsepuolustuksesta kuten Nick väittää, vai oliko teon takana jotain paljon synkempää? Uusi Pahan äärellä- jakso joka tiistai! Äänessä Selma Catic. Instagram & Tiktok: @pahanaarella Lähteet: https://edition.cnn.com/2024/07/31/us/nicolae-miu-sentencing-wisconsin-river-stabbing/index.html https://www.quora.com/Why-are-so-many-people-defending-Mr-Miu-after-the-Apple-river-stabbings-The-widespread-video-clearly-shows-that-he-walked-up-to-the-group-and-multiple-witnesses-confirmed-that-he-started-the-violence https://www.cbsnews.com/minnesota/news/nicolae-miu-apple-river-sentencing/ https://www.fox9.com/news/apple-river-stabbing-timeline-of-what-happened-nicolae-miu https://aussiedlerbote.de/en/nicolae-miu-sentenced-to-20-years-in-prison-in-wisconsin-river-stabbing-incident-that-left-one-teen-dead/ https://www.courttv.com/title/apple-river-stabbings-trial-prosecution-opening-statement/ (Satunnaisia pätkiä eri todistajanlausunnoista)

22. okt. 2024 - 35 min
episode 140 - Poliisiksi tekeytyvä artwork
140 - Poliisiksi tekeytyvä

Helmikuun 27.päivänä vuonna 1995, Dana Chisholmin vanhemmat Johnny ja Jogary heräsivät keskellä yötä puhelimen soittoon. Soittaja esitteli itsensä luutnantti Lewis Douglassiksi. Luutnantti kertoi pariskunnalle että heidän tytär Dana oli parhaillaan pidätettynä seksityöstä. Vain kaksikymmentäneljä tuntia sen jälkeen, kun vanhemmat olivat saaneet tuon omituisen puhelun heidän tyttärensä väitetystä pidätyksestä, kaksi poliisia koputti vanhempien ovelle. Uutinen oli jokaisen vanhemman pahin painajainen, Dana oli löydetty kuolleena omasta asunnostaan. Mitä Danalle oli oikein tapahtunut ja miten tuo öinen puhelu liittyi hänen tapaukseensa? Uusi Pahan äärellä- jakso joka tiistai! Äänessä Selma Catic. Instagram & Tiktok: @pahanaarella Lähteet: https://www.washingtonpost.com/lifestyle/style/after-16-years-and-a-mystery-caller-dc-homicide-commander-still-haunted-by-case/2011/03/31/AGcYElGH_story.html https://www.washingtonpost.com/lifestyle/style/after-16-years-and-a-mystery-caller-dc-homicide-commander-still-haunted-by-case/2011/03/31/AGcYElGH_story.html?fbclid=IwAR2bRjxG75Wqkb3e6beTaA-bnH3Utviqxj0RGSBkgIosyBSGXXXkGelm7w0 https://www.washingtonpost.com/lifestyle/style/from-post-archives-dc-killing-ends-quest-for-new-life-sc-woman-called-all-american-type/2011/06/02/AGHIW0GH_story.html https://www.coursehero.com/file/230581627/Cold-Case-Filedocx/ https://app.podscribe.ai/episode/98016568 https://unresolved.me/dana-chisholm Youtube - Brittney Vaughn - The Bizarre Mystery Of Dana Chisholm Podcast - The Deck - Dana Chisholm

15. okt. 2024 - 26 min
episode 139 - Elävältä haudattu artwork
139 - Elävältä haudattu

Kylmänä talviyönä vuonna 1981 Phoenixissa, Yhdysvalloissa, 23-vuotias Suzanne Rossetti pysähtyi lähikauppaan ennen kun tämä oli tarkoitus suunnata vanhempiensa luokse. Kun Suzanne palasi takaisin autolleen tämä huomasi lukineensa autonsa niin ettei hän päässyt enää auton sisään. Hetken mietittyä mitä hän tekisi, kaksi Suzannille entuudestaan tuntematonta miestä lähestyivät häntä ja kysyivät tarvitsiko tämä kenties apua. Se mitä Suzannelle tulisi tapahtumaan muutaman seuraavan tunnin aikana olisi järkyttävää. Uusi Pahan äärellä- jakso joka tiistai! Äänessä Selma Catic. Instagram & Tiktok: @pahanaarella Lähteet: Kiitokset erityisesti Caledonian Kittylle, jonka blogia sain luvan käyttää suurimpana lähteenäni tälle jaksolle! https://law.justia.com/cases/arizona/supreme-court/1983/5424-2.html https://murderpedia.org/male.G/g1/gillies-jess-james.htm https://www.timesleader.com/archive/1036878/new-week-from-tragedy-comes-pictures-of-inspiration-annual-art-exhibit-in-dallas-twp-to-honor-murdered-daughter-helps-mothercarry-on Suzanne Rossetti Murder: Her Parents Tell The Horrific Story/Youtube Daughters murdered: Parents Fight Back/Youtube A Mountain Murder – Her Mom Saw Her Last Moments | Suzanne Rossetti/Youtube DEATH at Superstition Mountains (One of the WORST Cases I've Ever Done) /Youtube

08. okt. 2024 - 29 min
episode 138 - Toivo elää yhä artwork
138 - Toivo elää yhä

TAPAUS 1 Amy Sue Pagnac oli 13-vuotias tyttö, joka katosi mystisesti vuonna 1989 Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Hän oli ollut viettämässä isänsä kanssa päivää, kun he pysähtyivät huoltoasemalla Osseossa, Minnesotassa. Amy jäi autoon odottamaan, mutta kun hänen isänsä palasi tyttö oli kadonnut jäljettömiin. TAPAUS 2 10-vuotiaan Jo-Anne Pedersenin katoaminen on edelleen yksi hämmentävimmistä ratkaisemattomista tapauksista Kanadan historiassa. Eräänä sateisena yönä helmikuussa 1983 Jo-Anne katosi puhelinkopista soitettuaan äidilleen hakemaan tätä. Laajoista etsinnöistä ja meneillään olevista tutkimuksista huolimatta hänen olinpaikkansa on edelleen mysteeri. Uusi Pahan äärellä- jakso joka tiistai! Äänessä Selma Catic. Instagram & Tiktok: @pahanaarella Lähteet: https://rajexperts.com/minnesota-cold-case-where-is-amy-sue-pagnac/?fbclid=IwAR26mUXGsbhlQRcdFY0AwJFovsT4p5Xtq3cOtQh31amjQzfzeVWoUgsXBoI https://www.startribune.com/another-birthday-arrives-as-search-continues-for-amy-sue-pagnac/263170601?refresh=true https://www.cbsnews.com/minnesota/news/amy-pagnacs-mother-sister-thankful-for-thorough-investigation/ https://abc7chicago.com/amy-sue-pagnac-search-case-maple-grove/69354/ https://www.facebook.com/findamysuepagnac/ https://discover.hubpages.com/politics/jo-anne-pedersen-canadian-girl-vanishes-from-phone-booth https://www.abbynews.com/news/forty-years-later-rcmp-say-the-search-continues-for-missing-chilliwack-girl-1833516 https://www.360cities.net/image/missing https://www.theglobeandmail.com/news/national/mother-pleads-for-contact-from-man-in-cold-case/article17980595/ https://globalnews.ca/news/9499542/chilliwack-rcmp-jo-anne-pedersens-disappearance-probe/ Youtube/Gabulosis - The Disappearance of Jo-Anne Pedersen

01. okt. 2024 - 28 min
episode 137 - Oikeusmurha artwork
137 - Oikeusmurha

Vuonna 1986 Michael Mortonin elämä oli hyvin tavallista – hän oli nuori isä ja aviomies, kunnes kaikki muuttui yhdessä silmänräpäyksessä. Aamunkoitteessa elokuussa vuonna 1986, Michaelin ollessa töissä, hänen vaimonsa Christine löydettiin brutaalisti murhattuna heidän omasta kodistaan. Michael oli luonnollisesti järkyttynyt vaimonsa murhasta, mutta hänen maailmansa romahti lopullisesti kun hänestä tuli murhan pääepäilty. Vaikka Michael itse kiisti syyllisyytensä, todisteet ja oikeusjärjestelmä tuntuivat kääntyvän häntä vastaan ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Vuosien kuluessa hänen tapauksensa sai yllättävän käänteen, kun uudet todisteet ja huippuluokan teknologia paljastivat asioita, jotka oli aiemmin jätetty huomiotta tai piilotettu. Mutta mitä nämä todisteet olivat ja mihin ne johtivat? Uusi Pahan äärellä- jakso joka tiistai! Äänessä Selma Catic. Instagram & Tiktok: @pahanaarella

20. aug. 2024 - 29 min
Enkelt å finne frem nye favoritter og lett å navigere seg gjennom innholdet i appen
Liker at det er både Podcaster (godt utvalg) og lydbøker i samme app, pluss at man kan holde Podcaster og lydbøker atskilt i biblioteket.
Bra app. Oversiktlig og ryddig. MYE bra innhold⭐️⭐️⭐️

Tilgjengelig overalt

Lytt til Podimo på telefonen, nettbrettet, datamaskinen eller i bilen!

Et univers av underholdning på lyd

Tusenvis av lydbøker og eksklusive podkaster

Ingen annonser

Ikke kast bort tid på å lytte til annonser når du lytter til Podimos innhold.

Ditt tilbud:

Ubegrenset tilgang til eksklusive podkaster
Ingen annonser
20 timer lydbøker i måneden
Etter prøveperioden kun 99,00 kr / Måned . Ingen binding.

Andre eksklusive podkaster

Baarli og Benjamin går i terapi
Seb & Nikki
Råning med Tone
Fetisha +1
Åpen journal med Katarina og Harald
Janka og Marte
198 Land med Einar Tørnquist
Fødselspodden
730.no
G-Punktet

Populære lydbøker

Gjerningsmann
Dine farger var blå
Mentalisten
Kongeriket
Det vi ikke sa
Bak lukkede dører
I dine sko
En lykkelig familie
Shirog
En farlig mann