Ernest Shackleton, Antarktiksen sankari

Taistelu Meksikosta

Meksikon julistauduttua itsenäiseksi Espanjasta vuonna 1810 alkoi yli 100 vuoden levoton ja väkivaltainen jakso. Espanjaa vastaan käydyn itsenäisyyssodan jälkeen maa joutui 1800-luvulla taistelemaan muun muassa Yhdysvaltoja ja Ranskaa vastaan. Lisäksi käytiin lukuisia sisäisiä valtataisteluja usein yläluokkaa ja kirkkoa edustaneiden konservatiivien ja radikaalejakin uudistuksia sekä tasa-arvoa vaatineiden liberaalien välillä, joista suuri osa oli maan alkuperäisväestöä.  Itsenäisyyden alkuaikojen voimahahmo maan politiikassa oli Antonio López de Santa Anna. Santa Anna kuitenkin hävisi sekä Texasin että myöhemmin sodan Yhdysvalloille, jonka seurauksena Meksiko joutui luovuttamaan jopa puolet maa-alueestaan Yhdysvalloille. Turhamaisena tunnettu Santa Anna muistetaan myös siitä, että hänen taistelussa amputoitu jalkansa haudattiin kenraalin arvon mukaisin sotilasmenoin. 1860-luvulla Ranskan Napoleon III asetti Itävallan keisarin veljen, arkkiherttua Maksimilianin, Meksikon keisariksi konservatiivien tuella. Keisarikunta päättyi tasavallan tukijoiden voittoon ja Maksimilianin teloitukseen vuonna 1867. Reilu sadan vuoden mittainen jakso, jossa taistelu Meksikosta oli kaikkein kiivainta, päättyi sisällissotaan vuosien 1910 ja 1920 välillä, kun maata pitkään ja yhä yksinvaltaisemmin hallinnut kenraali Porfirio Díaz päätettiin syöstä vallasta. Sisällissodan kansallissankareita ja legendoja olivat Pancho Villa ja Emiliano Zapata.

Ernest Shackleton, Antarktiksen sankari

Kun norjalaisen Roald Amundsenin retkikunta saavutti ensimmäisenä maailmassa etelänavan vuonna 1912, britti Ernest Shackleton päätti puolestaan olla ensimmäinen, joka ylittää Etelämantereen. Kun Shackletonin laiva jäi kiinni ahtojäähän, joka lopulta murskasi ja upotti laivan, hän tiesi, että naparetki oli tuhoon tuomittu. Alkoi taistelu nälkää, kylmää ja uupumusta vastaan, taistelu eloonjäämisestä. Ei ollut toivoakaan, että kukaan tulisi pelastamaan seurueen, vaan 28 hengen ryhmän olisi itse selvitettävä tiensä takaisin. Lähin paikka, jossa oli muita ihmisiä, oli Etelä-Georgian saari lähes 1 500 kilometrin päässä, meren takana, joka oli yksi maailman myrskyisimmistä.

Afrikan dekolonisaatio

Siirtomaavalta Afrikassa alkoi purkautua toden teolla toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Afrikassa oli ollut vain kaksi itsenäistä valtiota, muut eurooppalaisten siirtomaita. Afrikassa teollistuminen ja kaupungistuminen alkoivat vahvistua toisen maailmansodan aikoihin, mikä lisäsi muun muassa työläisten järjestäytymistä ja lukutaitoa sekä vahvisti vapaan lehdistön asemaa. Afrikan eliitti oli myös alkanut kouluttautua siirtomaaisäntien yliopistoissa sotien välissä, mikä synnytti uusia ideoita vapaudesta. Lisäksi siirtomaavaltojen ongelmat ja heikko menestys toisessa maailmansodassa osoittivat siirtomaiden ihmisille, että eurooppalaisvaltiot eivät olleet lyömättömiä. Myös toisen maailmansodan todellinen voittajavaltio, uusi supervalta Yhdysvallat, oli jo vuosikymmeniä vaatinut eurooppalaisilta siirtomaavalloilta kolonialismista luopumista. Siirtomaavallan purkautuminen sujui osassa Afrikan maista rauhallisesti, osa taas ajautui verisiin vapaus- ja sisällissotiin ja osa diktatuuriin, korruptioon ja kleptokratiaan.

Kilpajuoksu Afrikkaan

Vielä 1880-luvun alussa eurooppalaisilla oli siirtomaita Afrikassa lähinnä vain rannikoilla, vaikka lähes koko muu maailma oli jo jaettu ja kartoitettu. Mutta vain noin 30 vuotta myöhemmin lähes koko manner oli siirtomaavaltojen hallinnassa. Afrikan jakamisesta, tai ainakin sen pelisäännöistä, sovittiin eurooppalaisten kesken afrikkalaisia kuulematta vuonna 1884-85 Berliinin konferenssissa, vaikka itse valloitukset tapahtuivat pääosin vasta myöhemmin. Koko niin sanotun kilpajuoksun Afrikkaan aloitti Belgian kuningas Leopold, joka keplotteli itselleen Kongon, valtavan kokoisen alueen keskellä eurooppalaisille vielä tuntematonta pimeää maanosaa. Siirtomaita valloittivat lisäksi Britannia, Ranska, Saksa ja Italia. Portugali puolestaan laajensi vanhoja siirtomaitaan länsi- ja itärannikolla sisämaahan päin. Myös Espanjalla oli jo ennestään siirtomaita Afrikassa. Afrikkaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.

Vieraana Lasse Lehtinen: Sotien syyllisyys

Keväällä 1946 päättyi oikeudenkäynti, jossa entinen tasavallan presidentti, neljä entistä pääministeriä ja kolme entistä ministeriä tuomittiin vankeuteen ”sotiin syyllisinä”. Lasse Lehtisen kirja “Sotien syyllisyys jälkiviisaassa tarkastelussa” kuvaa Suomen maaperällä koettua näytösoikeudenkäyntiä, jossa neuvostodiktatuuri ja kotimainen äärivasemmisto painoivat päälle. Kiistelevän kansankunnan enemmistön mielestä Suomea nöyryytettiin ja juurrutettiin idän vaikutuspiiriin.